maanantai 29. marraskuuta 2010

TOTUUDEN HETKI NRO 4

Ensimmäinen kuukausi uutta elämäntaparemonttiani on takana ja painoa pitäisi olla pudonnut se kolmannes tavoitteesta… ja miten kävikään? Aamulla kävin vaakalla, tunteet heittelivät innokkaasta odotuksesta syvään epätoivoon, sillä vaikka kalorimäärät ovatkin pysyneet kohtuullisina, ei viikonloppu ollut taasen kovin terveellinen. Luulisi, että sairastellessa ei ruoka maistu, mutta minulle kävi niin, että ruoka maistui normaalisti, muttei jaksanut panostaa siihen terveellisyyteen (kuten nyt esimerkiksi se kaakaon juonti). Olokin oli ihan löllyrä, kun oli kaksi päivää liikkumatta, tuntui, että vatsa paisui kuin pullataikina, ihan kuin se tässä välissä olisi ollut jo pienempi L. No, kuulkaa totuus rakkaat blogini lukijat: vaaka näytti aamulla 90,3 kiloa J.

Lähtöpainohan oli 95, eli melkein tavoitteessa ollaan! Olen ylpeä itsestäni, nyt ei saa luovuttaa, sillä jäljellä on enää vähän yli puolet urakasta J. Ja kun tarkastelen mennyttä ajanjaksoa, ei edes uskoisi, että olen ollut ”laihiksella”, sillä joka ikinen viikko on ruokavalioon kuulunut yhtenä päivän myös ihan oikeata roskaruokaa. Uskokaa tai älkää… (ehkä mieheni on yrittänyt sabotoida tietämättään projektiani, sillä hän on yleensä ollut se, joka ehdottaa roskaruokaa nykyään ja minun on vaikea kieltäytyä!). Olen siis syönyt kolmena viikkona kebabia salaatilla ja siivun pitsaa ja yhtenä viikkona hesburgerin kerrosaterian. Tietenkin noina päivinä sitten söin muuten huomattavasti vähemmän. Eli en todellakaan ole joutunut kärsimään, oikeastaan päinvastoin, sillä ei meillä ennen ole joka viikko herkuteltu noin.

Nyt päätinkin, että tässä kuussa ei syödä yhtään roskaruokaa, siitäkin syystä, että pikkupojan 2-vuotissynttärit ovat tulossa 18. päivä ja viikko sen jälkeen jouluherkut. Kun pysyn nyt ruodussa niin saan hyvällä mielellä herkutella sitten noina päivinä. Lisäksi on tiedossa yksi vapaailta hyvän ystävän seurassa, jolloin suuntaan hänen kanssaan kaupungille syömään ja ehkä jopa ottamaan hieman glögiä, jos siltä tuntuu. Eli kaikkea mukavaa on tiedossa.

Tämän päivän iltalehdessä oli artikkeli, jossa puhuttiin siitä, kuinka paljon ihminen voi syödä lihomatta. Siitä innostuneena etsin netistä sivun, jossa neuvottiin, kuinka päivittäinen kaloritarve lasketaan:

Vähän liikkuva: paino kg x 2.2 x 14 = arvioitu kaloritarve/päivä
Normaalisti liikkuva: paino kg x 2.2 x 17 = arvioitu kaloritarve/päivä
Paljon liikkuva: paino kg x 2.2 x 20 = arvioitu kaloritarve/päivä
(Lähde: http://www.liposinol.com/fi/liposinol-weight-lossB01-afi.htm)

Tämän kaavan mukaan minun tarpeeni on 90 x 2,2 x 17 = 3366 kaloria. Ihan älytön summa! Ruokapäiväkirjani mukaan päivittäinen kalorimäärä, jonka olen suuhuni tunkenut nyt kolmen viikon aikana, jotka olen päiväkirjaa pitänyt, on ollut 900 ja 1700 kalorin välillä. Tuo suurin luku on tullut karkkipäivinä ja keskiarvo on ollut selkeästi noin 1400 kaloria. Sittenkin, kun olen tavoitepainossani viimeistään ensi kesänä, eli 70 kilossa, saan syödä 2156 kaloria päivässä, vaikken liikkuisi juuri ollenkaan. Kun opin syömään nyt näin ”kevyesti”, ei tule olemaan minkäänlaista ongelmaa pysyäkin siinä painossa J.  Tällä vauhdilla pienenen siis juuri oikeaa tahtia ja Tanja saa alkaa valmistella ohjelmaa Pariisiin J.

Vielä diilerilleni tiedoksi, että tuomasi Liposinolit loppuivat jo reilu viikko sitten, mutta en omasta mielestäni huomannut niistä olevan hirveästi apua, muuten kuin omassa päässäni J. Joten en aio ostaa niitä itse, kiitos kuitenkin paljon mahdollisuudesta testata niitä J.

3 kommenttia:

  1. Mahtava juttu!!! Onnea tämän 1/3 välietapin saavuttamisesta!

    VastaaPoista
  2. Diileriltä terkut: Onhan paino pudonnut :D Jatkahan samaa rataa ja MUISTA SE LIIKUNTA kans. Pitkäkestoista mielellään, esim kävely. Ja proteiinin suhde muuhun ruokaan korkeelle :) Minäkin pystyn jo aika hyvin käppäilemään ja joudun aloittamaan taas puhtaalta pöydältä (no en ihan, kahvakuulalla ja painoilla ihan vähän treenaillu päivittäin..). YOU CAN DOT IT.

    VastaaPoista
  3. Upeaa Kaija, hienoa! Jatka samaan malliin!
    Teuvo

    VastaaPoista