ALAMÄKI

Elämä on aaltoliikettä, sanoi ystäväni, kun kuuli alamäestäni… Aamulla olin vajota murheen synkkään alhoon, kun eilisestä innostuneena kävin taas vaakalla… Se näyttikin 91 kiloa L. Enkä edes ollut herkutellut kuin kourallisen sipsejä eilen illalla tyttäreni jumpan ”pikkujouluissa”. Mieli kyllä teki kovasti enemmän, mutta minä pysyin kourallisessa, enkä rynnännyt kauppaan ostamaan Taffelin jättipussia. Ajattelukin näköjään riittää lihottamaan meikäläistä.

No, en nyt oikeasti ole kauhean masentunut, eiköhän se paino tästä lähde taas putoamaan. Niin kuin joskus aiemmin mainitsinkin, niin vaakamme on ihmevempain, joka näyttää joka kerta eri painoa ja saan laskea keskiarvon J. Ehkä sillä vaakalla oli vain huono päivä ja se purki pahaa oloaan minuun J.

Tänään kuitenkin söin taas mahdollisimman kevyesti, aamulla tosin oli pakko ottaa lämmintä kaakaota, sillä kurkku oli melko kipeän tuntuinen. Päivän muut ruuat koostuivat kinkkuleivistä, jauhelihakeitosta, omenasta ja salaatista. Olen muuten tehnyt loistavan löydön ainakin Prisman eineshyllystä. Korpelan valmistamia broilerin fileekuutioita. Ne on kypsennetty ilman rasvaa paahtamalla ja kaloreita on vain 115 / 100 grammaa. Paketissa on 200 g ja se riittää tosi moneen juttuun, esimerkiksi tänään tein siitä salaattia. Voisin kuvitella sen myös tosi maukkaaksi esimerkiksi munakkaassa, pizzassa ja wokissa… Suosittelen! Hmm… Pitäisiköhän alkaa ilmoitella noille firmoille, joiden tuotteita tässä blogissa mainitsen, että voisivat tulla sponsoreiksi tai ainakin maksaa hieman ilmaisesta mainoksesta?

Olen löytänyt uuden terapiamuodon iltoihini, kun nälkä iskee. Kirjoitusinnostuksessani aloin kirjoittamaan satukirjaa eka/tokaluokkalaisille… mutta siitä ei sen enempää ennen kuin se on julkaisukunnossa J.

TOTUUDEN HETKI NRO 4

Ensimmäinen kuukausi uutta elämäntaparemonttiani on takana ja painoa pitäisi olla pudonnut se kolmannes tavoitteesta… ja miten kävikään? Aamulla kävin vaakalla, tunteet heittelivät innokkaasta odotuksesta syvään epätoivoon, sillä vaikka kalorimäärät ovatkin pysyneet kohtuullisina, ei viikonloppu ollut taasen kovin terveellinen. Luulisi, että sairastellessa ei ruoka maistu, mutta minulle kävi niin, että ruoka maistui normaalisti, muttei jaksanut panostaa siihen terveellisyyteen (kuten nyt esimerkiksi se kaakaon juonti). Olokin oli ihan löllyrä, kun oli kaksi päivää liikkumatta, tuntui, että vatsa paisui kuin pullataikina, ihan kuin se tässä välissä olisi ollut jo pienempi L. No, kuulkaa totuus rakkaat blogini lukijat: vaaka näytti aamulla 90,3 kiloa J.

Lähtöpainohan oli 95, eli melkein tavoitteessa ollaan! Olen ylpeä itsestäni, nyt ei saa luovuttaa, sillä jäljellä on enää vähän yli puolet urakasta J. Ja kun tarkastelen mennyttä ajanjaksoa, ei edes uskoisi, että olen ollut ”laihiksella”, sillä joka ikinen viikko on ruokavalioon kuulunut yhtenä päivän myös ihan oikeata roskaruokaa. Uskokaa tai älkää… (ehkä mieheni on yrittänyt sabotoida tietämättään projektiani, sillä hän on yleensä ollut se, joka ehdottaa roskaruokaa nykyään ja minun on vaikea kieltäytyä!). Olen siis syönyt kolmena viikkona kebabia salaatilla ja siivun pitsaa ja yhtenä viikkona hesburgerin kerrosaterian. Tietenkin noina päivinä sitten söin muuten huomattavasti vähemmän. Eli en todellakaan ole joutunut kärsimään, oikeastaan päinvastoin, sillä ei meillä ennen ole joka viikko herkuteltu noin.

Nyt päätinkin, että tässä kuussa ei syödä yhtään roskaruokaa, siitäkin syystä, että pikkupojan 2-vuotissynttärit ovat tulossa 18. päivä ja viikko sen jälkeen jouluherkut. Kun pysyn nyt ruodussa niin saan hyvällä mielellä herkutella sitten noina päivinä. Lisäksi on tiedossa yksi vapaailta hyvän ystävän seurassa, jolloin suuntaan hänen kanssaan kaupungille syömään ja ehkä jopa ottamaan hieman glögiä, jos siltä tuntuu. Eli kaikkea mukavaa on tiedossa.

Tämän päivän iltalehdessä oli artikkeli, jossa puhuttiin siitä, kuinka paljon ihminen voi syödä lihomatta. Siitä innostuneena etsin netistä sivun, jossa neuvottiin, kuinka päivittäinen kaloritarve lasketaan:

Vähän liikkuva: paino kg x 2.2 x 14 = arvioitu kaloritarve/päivä
Normaalisti liikkuva: paino kg x 2.2 x 17 = arvioitu kaloritarve/päivä
Paljon liikkuva: paino kg x 2.2 x 20 = arvioitu kaloritarve/päivä

(Lähde: http://www.liposinol.com/fi/liposinol-weight-lossB01-afi.htm)

Tämän kaavan mukaan minun tarpeeni on 90 x 2,2 x 17 = 3366 kaloria. Ihan älytön summa! Ruokapäiväkirjani mukaan päivittäinen kalorimäärä, jonka olen suuhuni tunkenut nyt kolmen viikon aikana, jotka olen päiväkirjaa pitänyt, on ollut 900 ja 1700 kalorin välillä. Tuo suurin luku on tullut karkkipäivinä ja keskiarvo on ollut selkeästi noin 1400 kaloria. Sittenkin, kun olen tavoitepainossani viimeistään ensi kesänä, eli 70 kilossa, saan syödä 2156 kaloria päivässä, vaikken liikkuisi juuri ollenkaan. Kun opin syömään nyt näin ”kevyesti”, ei tule olemaan minkäänlaista ongelmaa pysyäkin siinä painossa J.  Tällä vauhdilla pienenen siis juuri oikeaa tahtia ja Tanja saa alkaa valmistella ohjelmaa Pariisiin J.

Vielä diilerilleni tiedoksi, että tuomasi Liposinolit loppuivat jo reilu viikko sitten, mutta en omasta mielestäni huomannut niistä olevan hirveästi apua, muuten kuin omassa päässäni J. Joten en aio ostaa niitä itse, kiitos kuitenkin paljon mahdollisuudesta testata niitä J.

SAIRASTELUA

Niinhän siinä sitten kävi, että lasten nuhatauti tarttui aikuisiinkin. Mies valitteli oloaan jo eilen ja itsellänikin kurkku oli karheana, tänään on sitten ollut kuumeinen olo L. Eikä tilannetta yhtään paranna huonosti nukuttu yö, kun pikkuiset yskivät koko ajan. Veinkin heitä päivystykseen, jotta saatiin varmuus, ettei korvat ole taas tulehtuneet… eivät onneksi olleet.

Lähikaupassa oli tänään itse Joulupukki vierailulla, ja tyttöä piti tietysti viedä sitä katsomaan… aivan, tarkkaavaisimmat ehkä arvasivat, että kyseessä oli se sama lähikauppa, jossa ne suklaalevyt oli tarjouksessa… Arvatkaa, ostinko ne? No en J. Ohi kävellessäni vielä kävi mielessä, että pitäisikö, mutta en sortunut, ja olen ylpeä itsestäni J. Enkä ottanut vastaan edes pukin tarjoamaa namua. Kotiinpäästyämme leivoimme hieman lisää pipareita joulua varten, kun edellisestä satsista on hävinnyt jo puolet. (En ole itse syönyt vaan lapset!!) Ja nyt kyllä pärjätään joulu oikein mainiosti.

Ja kipeän oloni vuoksi oli pakko saada lämmintä juotavaa, ja sori nyt vaan Paula, mutta se vihreä tee ei todellakaan ollut tänään valintani vaan tein ihan lämmintä kaakaota. Ai että se oli makoisaa. Vaikka tähän päivään kuuluikin hieman makoisiakin asioita (eli pari maistiaispiparia kaakaon lisäksi) niin kokonaiskalorit jäivät noin 1400, eli ei paha. Nyt vain jännittyneenä taas odotan maanantaita. Silloin on totuuden hetki nro 4 vuorossa ja painoa olisi periaatteessa pitänyt lähteä kolmannes tavoitteesta eli vaakan pitäisi näyttää 90 kiloa… Epäilen, etten ihan siihen pääse, mutta vielä ei ole aika huolestua. Ja jos helmikuun tavoite jää vaikka kilosta kiinni, niin ei voitto voi jäädä siitä kiinni… vai voiko? Iltalehdessä oli eräs päivä uutinen vanhasta pariisilaisnaisesta, joka oli jäänyt jumiin omaan vessaansa moneksi viikoksi ja pärjännyt siellä lämpimällä vesijohtovedellä, ennen kuin kukaan tajusi kaivata häntä. Eli jos tavoite jää niin käsken ystäväni lukita minut siellä sitten vessaansa viikonlopuksi, eiköhän siinä katoa ne loputkin J.

TIETOISKUJA

Palaan vielä kerran edellä mainitsemaani kirjaan ja kerron muutamia hämmästyttäviä faktoja, jos jotakuta vaikka sattuisi kiinnostamaan. Ensinnäkin proteiineista ja siitä, miksi niitä kannattaa syödä nälkäänsä. Proteiinin kyky täyttää vatsa on erilainen kuin hiilihydraattien. Maha voi tulla täyteen jo kahdesta kananmunasta tai purkillisesta raejuustoa, mutta hiilihydraatteja, vaikkapa vaaleaa leipää tai sipsejä saa mättää niin paljon kuin tahtoo, eikä vatsa tunnu täyttyvän yhtään. Ja mikä ero näiden vaihtoehtojen energiamäärässä onkaan! Kirjan mukaan kahdessa munassa on noin 300 kilokaloria kun taas iso pussi karkkia saattaa sisältää jopa 1500 kilokaloria. Tämä oli minulle yllättävä tieto, vaikka olen toki tiennyt, että raejuusto on terveellisempää kuin sipsit J. Eli seuraavan kerran kuin nälkä iskee, tiedän mitä valitsen!

Toinen fakta oli 15 minuutin sääntö. Kun makeanhimo iskee, pitäisi keksiä tekemistä tuoksi ajaksi, ja silloin himo yleensä menee ohitse. Jos ei voi lähteä lenkille, kannattaa sitten skypettää vaikka kaverille Pariisiin tai johonkin muuhun tuppukylään J. Mutta jos tunne ei katoa, onkin kyseessä luultavasti oikea nälkä, ja sehän taas vaatii muuta suuhunpantavaa kuin makeat herkut. Jos ei silloin syö jotain, himo vain yltyy ja lopulta ne liskoaivot taas valtaavat ajatukset. Proteiini vaimentaa nälkää ja makeanhimoa, ja lämmin juoma lisää kylläisyyden tunnetta. Eli muna suuhun ja teetä päälle.

Ja vielä eräs juttu. Jos mietit, mikä mahtaa olla paras liikuntamuoto, niin nyt sekin on selvinnyt. Paras liikuntamuoto on se, jota harrastat. Ajattelu, jonka mukaan pitää liikkua, jotta laihtuu, on väärä. Tarkoitus on löytää liikuntamuoto, jonka harrastaminen on hauskaa, ei sen tarvitse olla se, joka polttaa eniten rasvaa, koska luultavasti sen kanssa käy niin, että sitä jaksaa tehdä ne muutamat pakolliset kerrat ja sitten luovuttaa. Kun tekee sitä, mistä tykkää, sitä tulee tehtyä pitempään ja useampana päivänä ja luonnollisesti silloin myös pitkällä aikavälillä polttaa enemmän kaloreitakin. Yksinkertaista mutta totta! Pitikö tähänkin ajatukseen nyt kirja lukea, jotta se meni jakeluun? J

Kaikkein tehokkainta liikuntaa on kuulemma aamukävely. Pitäisi ennen aamupalaa pompata ylös, ulos ja lenkille, silloin elimistön hiilihydraattivarastot ovat tyhjimmillään ja reippailu alkaa kuluttaa suoraan rasvavarastoja. Mutta eipä tuo meikäläiseltä voi onnistua, ei lapsia voi jättää yksin siksi aikaa edes nukkumaan, että kävisin kävelemässä. Enkä missään nimessä jaksa valvoa niin kauaa syömättä, että ensin hoitaisin heidän aamutoimensa ja sitten lähtisin vielä lenkille ennen kuin itse laittaisin suuhuni mitään. Joten tyytyväisenä gymstickkailen joka päivä sen puolisen tuntia ja nautin tuloksista pitkällä aikavälillä J.

PALKINTO VAI RANGAISTUS?

Liskoaivo-kirjasta löytyi oivallus, joka pisti miettimään. Tunnistin itseni kohdasta, jossa puhuttiin itsensä ”palkitsemisesta”, kun on saanut esimerkiksi kituutettua pari päivää nälkäkuurilla. Tämän jälkeen on helppo ajatella, että hyvästä työstä olen ansainnut palkinnoksi kakunpalan tai suklaapatukan. Se on kuulemma sama, kuin että olisin ajanut polkupyörällä Inarista Hankoon ja hyvän työn seurauksena joku heittäisi minut autolla Jyväskylään, jotta voin polkea viimeisen pätkän uudestaan. Eihän kyseessä silloin ole palkinto vaan rangaistus ja samaa pätee laihtumiseenkin. Ei ole mikään palkinto sortua syömään jokin herkku, kun on ensin saanut pidettyä itsensä irti niistä.

Kirjassa ei siis kielletä, etteikö sortumisia saisi joskus tapahtua tai että kaikki hyvä pitäisi kieltää itseltään vaan, että ei saa kouluttaa aivojaan ajattelemaan, että herkuttelu on PALKINTO. Juuri näin olen monesti omalla kohdallani ajatellut. Kun väsyttää tai maailma kohtelee väärin, olen nimenomaan ansainnut suklaalevyn, vaikkei edes olisi tehnyt sitä mieli! Hullua…

Jos siis sortuu dieetin aikana herkutteluun, pitää vain jatkaa siitä eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut, ei myöskään pidä syyllistää itseään tai varsinkaan ajatella, että kun nyt olen avannut tuon karkkipussin niin sama sitten syödä loputkin. Kirja myös puhuu vahvasti saman asian puolesta kuin tämän päivän lehdissäkin julkaistu uutinen maailman parhaasta ruokavaliosta. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/J%C3%A4ttil%C3%A4istutkimus+selvitti+parhaan+ruokavalion+painonhallintaan/1135261891364?ref=lahetalinkki

Parhaiten laihtuminen ja ihannepainossa pysyminen siis tapahtuu ruokavaliolla, joka sisältää runsaasti proteiinia ja matalan GI:n ruokia. (Glykeeminen indeksi (GI) mittaa kuinka nopeasti ravinnon hiilihydraatit nostavat veren glukoosipitoisuutta. Niin sanotuilla huonoilla hiilihydraateilla – valkoinen vehnäjauho, sokerit –on korkea GI. Hyvillä hiilihydraateilla, kuten täysjyväleivällä ja puurolla GI on matalampi.Lähde: HS)  Eli olen ollut oikeilla jäljillä koko tämän ruokavaliomuutokseni ajan! J

Tänään leivoin lasten kanssa pipareita. Tosin poika pisteli oman osuutensa taikinasta parempiin suihin jo ennen paistamista J. Itse maistoin vain kaksi piparia (hyvin ohuiksi kaulittuja! toim.huom.) ja loput on pistetty kaappiin joulua odottamaan. Odotan huomista karkkipäivää innolla, sillä kaapissa on hieman Fazerin sinisiä konvehteja joululahjailun jäljiltä odottamassa. Tänään huomasin pohtivani varsin ristiriitaista ongelmaa: Lähikaupan mainoksessa oli Fazerin sinisiä levyjä tarjouksessa 3 kappaletta 4 eurolla. Tässä minä, jonka piti vähentää suklaansyöntiä pohdin tosissani, että pitäisikö käydä ostamassa, kun niin halvalla saa! (Siis TOSI halvalla, kun normaalihinta 1,67 e, peräti 1,01 euroa halvemmalla J) Että milloinka ne liskoaivot tajuavat, ettei meidän kaappiin osteta sitä suklaata jemmaan!!!!! MURRRR!

TERAPIAJORINOITA OSA 4

Rakas päiväkirja,

Tänään ei tapahtunut mitään. Söin mitä söin ja gymstickkailin. Näpertelin Emman kanssa joulukortteja ja askartelimme pieniä joululahjoja Emman kirjeystäville. Paketoin lahjan rakkaalle ystävälle Saksaan ja pussitin mukaan Fazerin sinisiä konvehteja, joita oli maistettava neljä kappaletta itsekin. Ne olivat makoisia, mutta sain pidettyä itseni kurissa ja päivän kalorisaalis jäi sittenkin noin 1300 kaloriin. Alan olla taitava vähentämään muusta ruuasta, jotta saan tarvittaessa hieman herkutella. Huomasin myös, että sisu-pastilleja voi hyvin imeskellä muutaman silloin tällöin, ne ovat lähes kalorittomia J.

Luin tänään lisää liskoaivo-kirjaa, siellä oli tehty kahdeksan viikon ruokalista, jonka avulla pitäisi pudota kilo per viikko, vähintään. Aloin miettimään, miksi ihmeessä kaikissa dieettikirjoissa olevat ruokaohjeet ovat aina aivan kummallisia suomalaiseen keittiöön? Reseptit on jo nimettykin niin, että uskoisin tavallisen suomalaisen luovuttavan jo siinä vaiheessa kun lukee otsikon. ”Keitettyä lohta ja kinoaa”, ”Taskurapuja aurinkokuivattujen tomaattien kera”, ”Paahdettuja tryffeleitä merianturan rinnalla”. Ymmärrän, että nämä dieettien tekijät ovat ulkomaalaisia ja siellä nämä ruuat voivat olla aivan tavallisia, mutta onkohan tehty sellaista kirjaa, jonka avulla saisi tehtyä ihan suomalaista perusruokaa kevennettynä? Vai pitäisiköhän minun tehdä sellainen itse? 

Aion leipoa huomenna lasten kanssa pipareita joulua varten. Onneksi en ole kauhean kova syömään niitä itse, niin ei tarvitse pelätä, että sorrun niiden kanssa. Joulutortut ovatkin sitten asia erikseen, olen miettinyt, josko tämä joulu menisi kokonaan ilman niitä… ei ainakaan voi tehdä montaa kymmentä niin kuin yleensä. Jos vain aatoksi tekisi muutaman. Siitä mieleeni tulikin joulun herkut, joita jo odotan vesi kielellä: kinkku ja lanttulaatikko! Onneksi niissä ei ole ihan mahdottomasti kaloreita, ei tarvitse kieltäytyä niiden syönnistä J.

TIKKUJA JA LISKOAIVOJA

Kokeilen saako raflaavalla otsikolla lisää lukijoita J. Tämä päivä sujui tiiviisti neljän seinän sisällä, sillä nyt ovat molemmat kullanmurut kipeinä. Ulosmenoa ei voi ajatellakaan… tai no, kävin kyllä yksin supermarketissa hakemassa viikon ruokaostokset ja katselin samalla karkkihyllyä, mutta mitään ei tehnyt mieli! Hyvä minä J.

Tein päivällä iltaa varten porkkana-, kurkku-, paprika- ja leipätikkuja sekä pienen dipin. Veeti kävi koko ajan napsimassa leikkuulaudalta kurkkua ja paprikaa ja hoki ”tikku”. Niille, jotka eivät tiedä, niin poikani on kohta kaksivuotias ja opettelee vasta puhumaan, joten jokainen sana on äidin mieleen. Illalla sitten istuimme taas olohuoneen lattialla ringissä ja söimme tikkuja. Nam. Tai no, ei voi sanoa, että nam, mutta olipahan jotain naposteltavaa suurimpaan himoon.

Lainasin kirjastosta kirjan nimeltä ”Isodieetti”, ihan mielenkiinnosta, josko sieltä saisi jotain vinkkejä. Dieetin nimi tulee siitä, että se sisältää kaikkia ravintoaineita ja on kuulema ehdottomasti paras (uusi) dieetti, mitä on olemassa, koska siinä saa syödä niin paljon, että olo tulee kylläiseksi asti. Ideana on, että laihduttaja saa syödä paljon, kunhan katsoo, mitä syö ja muistaa liikkua. Kerrassaan mullistavaa ja nerokasta J. En ole vielä ehtinyt kirjaa paljon lukea, mutta yksi asia sieltä pisti silmääni: liskoaivot!

Liskoaivot ovat siis syy siihen, että voin saada kohtauksen ja ahmia monta suklaalevyä kerralla. Kiitos tästä kuuluu kivikautisille esi-isilleni, jotka aikoinaan joutuivat taistelemaan jokaisesta suupalasta ja söivät ja söivät silloin, kun ruokaa oli saatavilla ihan vain siksi, että pärjäisivät silloin, kun ruokaa ei ollut saatavilla. Näin minulle ei ole kehittynyt minkäänlaista ylärajaa lihomista vastaan vaan voin lihoa niin kauan, että kuolen. Kun elimistöni kaikkien ravintoaineiden tarve ei ole täyttynyt oikein, eli en ole esimerkiksi saanut rasvoja tarpeeksi, elimistöni on puutostilassa ja tämä puutostila aktivoi liskoaivot, jolloin kaikki järkevä ajattelu sumentuu ja painun kaapille ja syön ja syön kaikki herkut mitä löydän. Eli syy ei ole ollut minun selkärangattomuudessa vaan liskoaivoissa!!

Kirjoista puheenollen, on pakko suositella erästä kirjaa kaikille kiinnostuneille. Nimittäin Shauna Reidin Dieettitytön huimat seikkailut. Luin sen keväällä itse ja nauroin ja itkin Shaunan kanssa, kun hän kertoo kirjassaan omasta laihdutusurakastaan, joka oli paljon enemmän kuin minulla. Ja hän myös onnistui! Shauna piti myös blogia urakkansa aikana, ja tämä kirja kertoo päiväkirjamaisesti hänen tarinansa ja sisältää myös kuvia. Hänen blogistaan tuli lopulta maailmankuulu ja luonnollisesti kävin hänen sivuillaan heti kirjan luettuani. Menin niinkin pitkälle, että laitoin hänelle viestin, jossa kiitin hyvästä lukukokemuksesta ja kerroin omasta urakastani. Viime kuussa hän vihdoin vastasi minulle ja vaikka hän varmaan vastaa kaikille samalla tavalla, minulle tämä viesti on hyvin tärkeä J.

Hi Kaija,
Thank you for your email, it's always makes my day to hear from a Finnish reader!

Thank you very much for reading my book, I'm really glad you enjoyed it. I hope there was nothing lost in translation :)

Wishing you all the very best with your own efforts. Go for gold, baby!

cheers,
Shauna

TOTUUDEN HETKI NRO 3

Aamu alkoi surkeasti… Tytär oli yskinyt koko yön ja poika itkenyt ja huoli molemmista oli suuri. Tyttö olikin aamulla kuumeinen, joten piti varata aika lääkärille ja korvatulehdushan sieltä löytyi. Poika ei onneksi vielä ole sairastunut, jospa pysyisikin terveenä nyt. Ehkä hän itkeskeli väsymystään, kun ei ole nukkunut nyt viikkoon päikkäreitään! Olen joka päivä vienyt hänet sänkyynsä siksi aikaa, että olen ehtinyt gymstickailla ja hakenut sitten pois. Kohta hän ei suostu siellä olemaan tätä puolituntistakaan, mitenkäs sitten liikutaan?

Noh, kunhan olin saanut tärkeimmät asiat hoidettua, kipusin viimein jännittyneenä vaa’alle… ja se näytti jälleen pienempää lukemaa J. Viime viikon pudotus oli vähemmän kuin aiempien viikkojen, vain vajaa kilo, mutta nyt kokonaislukema on siis 91,7 kg! En muista, milloin lukema olisi viimeksi ollut alle 92 kiloa… Raskausaikojen alussa 2005 ja 2008 paino kyllä tippui pahoinvoinnin takia jopa 86 kiloon, mutta ilman maha-asukkia se ei ole ollut alle 92 kilon varmaan kuuteen vuoteen! Olen siis ylpeä itsestäni ja nyt innostuin uudestaan ihan tosissaan yrittämään J. Jos tuo paino tuntui huikealta niin miltä mahtaakaan tuntua, kun luku alkaakin kahdeksikolla! J

Tämän päivän aterioinnit pysyivät taas hyvin aisoissa, kalorit jäivät alle 1300. Aamulla ja illalla söin kaurapuuroa mustikka-mansikkasopan kanssa, lounaaksi wrappeja ja päivälliseksi muusia ja kananfileetä. Terveyskeskus käynnin jälkeen kävin lasten kanssa lähikaupassa ja ostimme hyvin menneen käynnin kunniaksi Suku-Lakut. Lasten nukutuksen jälkeen oli hieman nälkäinen olo, ja söin vielä yhden wrapin. Tein niihin oman sekoituksen täytteeksi: salaattia, kurkkua, vähän sinappikurkkusalaattia ja kananrintaa. Sitten rullalle ja puoliksi ja laskin että puolikkaan kalorimääräksi tuli 90 kaloria, ei paha ollenkaan, mutta ehkä keksin vielä jotain, millä saan pudotettua tuotakin määrää.

Eilen illalla kaivelin erään lempipyjamistani kaapista. Siihen kuuluu vaaleanpunainen paita, jossa kissa ja koira halaavat toisiaan (sarjakuvasta Kamut). Nelivuotias tyttäreni katseli sitä ja kysyi sitten: ”Äiti, kun tuo yökkäri käy sulle pieneksi, niin saanko minä sen sitten?” Vastasin, että saat toki, kultaseni. Itsekseni ajattelin, että toivottavasti se ei enää ikinä käy minulle pieneksi vaan isoksi J.

PALKINTONI



Ystävättäreni ottama kuva minua odottavasta palkinnosta :)



VIIKONLOPPU

…sujui ihan mukavasti anoppilassa. Omat eväät olivat fiksu veto, sillä tarjolla oli mustikkapiirakkaa, grillimakkaraa ja kaikkea muutakin hyvää. Otin ennen syöntiä wrapin, joten ei tehnyt niin paljon mieli enää herkullista mustikkapiirakkaa ja makkarakin jäi yhteen kappaleeseen normaalin kahden sijasta. Join myös mustikkasoppaa illalla, jotta ei tullut mielitekoja, mutta olihan syöminen muuten hieman raskaampaa kuin kotosalla. Kotiin tullessa oltiin kaikki väsyneitä matkanteosta ja koska kotona ei ollut mitään valmista tarjolla, mies ehdotti Hesburgeria. Olisin tietysti voinut ottaa vaikkapa salaatin, mutta eihän minusta sellaiseen ole, joten otin kerrosaterian. Hieman nyt hirvittää vaakalle meno huomenaamulla, mutta pitää vain ottaa alkuviikko sitäkin kevyemmin.

Positiivista on se, että reissuun lähtiessä puin ylleni sellaisen paidan, joka ei ole ollut aikoihin päälläni ja hameen, joka ei ole sopinut pitkään aikaan kiinni asti J. Eli edistymistä on siis tapahtunut. Pitäisi vain muistaa, että se tapahtuu pikkuhiljaa. Jotenkin aina laihdutuskuurille ruvetessa sitä odottaa ihmettä, että kilot putoaisivat nopeasti parissa yössä kuin ihmeen kautta. Ja kun niin ei tapahdukaan, on heti valmis luovuttamaan, ajattelemaan, ettei minusta ole tähän! Mutta nyt kun ajattelen näitä kolmea viikkoa, ei minulla todellakaan ole ollut kovin vaikeata. Olen syönyt melko hyvin, olen herkutellut välillä sekä suklaalla että kebabilla ja silti edistymistä on tapahtunut. Se hyvä puoli näin runsaassa ylipainossa on, että putoamista tapahtuu vaikka söisikin enemmän kuin esimerkiksi sellainen, jonka pitäisi laihtua vain 5 kiloa… Saa nähdä, miten minun käy sitten, kun pudotettavaa on vähemmän… Mutta en ajattele sitä nyt vaan sen aika on sitten helmikuussa, kun painan enää 80 kiloa ja pudotettavaa on vielä 10 kiloa ennen kesää J. Eli sen jälkeen, kun olen käynyt Pariisissa nauttimassa ihanasta kevään tulosta ja ottamassa blogiini kuvia sieltä J.

KARKKIPÄIVÄ PERUTTU

Tänään oli taas lasten karkkipäivä, mutta päätin siis pysyä tiukkana, koska sorruin viikolla. Otin Emman karkkipussista VAIN kaksi Muumi-suklaakolikkoa. J Päivä meni oikein mukavasti ilman karkkiakin, tosin nyt, kun lapset vihdoin nukkuvat, minulla on ihan kamala ”nälkä”. Ei siis oikea nälkä vaan juuri sellainen ”mitähän hyvää kaapista löytyis”-nälkä. Onneksi mieheni piilotti sen lopun suklaalevyn, muuten olisin sortunut siihen. Ja koska hän on iltavuorossa töissä, en voi kiristää/uhkailla häntä antamaan levyä minulle hetitännenyt!

Sain Teuvon kommentista hyvän vinkin herkutteluun, ja hankinkin tänään kauppareissulla täysjyvätortilloita. Aion tehdä niistä herkullisia, mehukkaita ja kevyitä wrappeja mukaan anoppilaan, ja syön niitä mielitekojen iskiessä. Ajattelin voidella tortillan ensin kevyttuorejuustolla, siihen päälle salaatinlehti, kinkkusiivu, pitkä voileipäkurkkuviipale sekä pitkä tuorekurkkuviipale (saa juustohöylällä vedettyä kurkun kyljestä). Sen kun käärii rullalle, niin jopa maistuu hyvälle! Teuvon toinen vinkki wokeista on jo testattu aiemminkin ja täytyy sanoa, että sekin toimii! Varsinkin Pirkka-wokkivihannekset ovat tosi makoisia joko kanasuikaleiden tai katkarapujen kanssa. Näiden wokkien ansiosta olen koukuttunut myös Makeaan Thai Chilikastikkeeseen, se on aivan loistavaa ja saa wokin kuin wokin maistumaan ihanalle! Suosittelen! J

Kuten tarkkaavaisimmat ehkä huomasivatkin, minulla tosiaan on nyt nälkä ja ruoka pyörii koko ajan mielessäni. On pakko keksiä jokin ratkaisu, ennen kuin sorrun kaivelemaan jostain jotain syötävää, joten päätän raporttini täältä tähän ja keitän joko kupillisen vihreää teetä tai alan skypettämään Pariisiin, jotta unohdan vatsani huutelut. Raportoin sunnuntai-iltana anoppilareissun tapahtumat, hyvää viikonloppua rakkaat ystäväni! J

TERAPIAJORINOITA OSA 3

Tämä päivä on ollut suhteellisen helppo ja mukava päivä ruokailujen suhteen. Aamulla jouduin käymään syömättömänä verikokeessa, joten sieltä päästyäni kävin hakemassa lähikaupasta juuri paistettuja sämpylöitä aamupalaksi. Ne maistuivat todella hyvälle mustikkasopan kanssa. Lounas oli kevyt ja päivällinen vähän raskaampi, mutta illalla en ole syönyt muuta kuin Valion mustikka-mansikkasoppaa (tietysti sitä kevyempää). Olen oikeastaan aika addiktoitunut siihen, sillä saa nälän pysymään poissa ja se auttaa myös makeannälkään. Eikä mukillisessa kuitenkaan ole kuin parikymmentä kaloria (riippuu tietysti mukin koosta).

Muutenkin fiilis on ollut oikeastaan aika loistava, olo tuntuu hoikemmalta, enkä malta olla hypistelemättä alavatsaa ja yläreittä esimerkiksi maatessani lattialla leikkien tiimellyksessä. Ne kohdat tuntuvat erilaisilta jo, mieleni tekisi ottaa jo farkut kaapista ja kokeilla niitä päälle, mutta olen päättänyt odottaa vielä hetken. Tänään kävin vaakalla illalla ja se näytti samaa painoa kuin viimeksi punnituksessa aamulla… ja kaikkihan sen tietävät, että illalla painaa yleensä enemmän kuin aamulla, joten se tarkoittaa, että olen edelleen laihtunut hieman, JEE! Mutta virallinen punnitus siis taas maanantai-aamuna.

Viikonloppu hieman hirvittää jo etukäteen. Suunnitelmissa olisi mennä käydä anoppilassa, ja koska olen peruskohtelias luonteeltani, en osaa vaatia sinne itselleni erilaista ruokaa. Pitänee vain yrittää osata ottaa pienempiä annoksia ja ehkä otan soppapurkin mukaan, jotta voin sitä lipittää mielitekojen iskiessä.

Luin iltalehdestä eilen illalla Kelly Osbournen laihtumisesta ja siitä, kuinka pahalta hänestä oli tuntunut, kun hänen ulkonäköään arvosteltiin. Kellyhän oli ennen melko pyöreä, mutta kertoi aina, ettei välitä Hollywoodin kauneusihanteista vaan haluaa olla oma itsensä. Pitkään hän kestikin, mutta niin vain ilkeät kielet saivat murtumaan vahvankin tytön ja hän katsoi parhaimmaksi laihtua niin, että kelpasi lehden kanteen bikineissä poseeraamaan. Kaikki sympatiani ovat hänen puolellaan, toivon, ettei minun tyttäreni joutuisi koskaan kokemaan sellaista painostusta vaan että hän saisi terveen itsetunnon ja kyvyn olla onnellinen sellaisena kuin on, olkoon sitten lihava tai laiha. Mielestäni jokaisella ihmisellä on oikeus olla sellainen, millaisena tuntee olonsa hyväksi eikä siinä pitäisi olla muilla ihmisillä mitään sanomista. Mutta palatakseni vielä Kellyyn, hänkin totesi laihtuneensa pienentämällä ruoka-annoksia, katsomalla mitä suuhunsa pistää ja aloittamalla liikkumisen. Ei se muuta vaadi kuin sen elämäntaparemontin.

TAHDON TALVIUNILLE!

Tämä päivä olikin oikea unelmapäivä laihtujalle. Kokonaiskalorit jäivät alle 1300 ja päälle rankempi Gymstick-harjoittelu. Eikä oikeastaan edes tehnyt tiukkaa. Söin aamupuuron, lounaaksi salaatin ja pari itse tehtyä lihapullaa, välipalaksi ulkoilu jälkeen ihanan pussikeiton ja päivälliseksi ison annoksen salaattia ja taas pari lihapullaa. Tein myös kupillisen porkkana- , kurkku- ja ruisleipätikkuja sekä hieman kermaviilidippiä ja mussutin ne lasten kanssa iltapalaksi. Lapsillekin näytti maistuvan oikein hyvin J. Vielä ennen nukutushommia yksi rahka, johon olin sekoittanut rasvatonta jogurttia.

Minulle tuli kyllä nälkä taas, kun molemmat lapset olivat nukahtaneet, mutta minun oli pakko kieltäytyä, koska aamulla joudun menemään verikokeeseen, jossa pitää olla 12 tuntia syömättä. Eli kun on todella pakko, niin näköjään onnistuu minultakin. Jäin siis Emman viereen nukkumaan hetkeksi ja siitä sainkin loistavan ajatuksen: Olisi ihanaa olla karhu! Saisin vetäytyä peittojen alle lämpimään ja vain nukkua, nukkua… Nukkuisin nälän ja suklaanhimon ohitse ja helmikuussa heräisin hoikkana ja hehkeänä, valmiina Pariisiin! Nyt pitäisi löytää se hyvä haltijatar jostain ja pistää toivetta kehiin J.

Sain ihanaa palautetta eilisestä sortumisestani, kiitos ystäväni, jotka jaksatte kannustaa! Se on minulle tärkeää! Päätin, että tämän viikon karkkipäivä on peruttu sortumisen johdosta, teen sille päivälle vaikka tupla-annoksen dipattavaa. Ja huolestuneille tiedoksi, etten suinkaan aio yksipuolistaa ruokavaliotani pelkäksi pussikeitto-puurovalioksi, en siihen pystyisi ikinä, mutta yritän pitää edes silloin tällöin sellaisen päivän, jolloin söisin vain niitä (ja salaattia tai vihanneksia tietysti), se keventäisi viikkoani. Ja minulla on käytössä myös Omega ja monivitamiinipillerit. Kromitablettien syönti oli jäänyt, kun kuvittelin jo olevani himojeni herra, joten ehkä sekin sai minut osaltaan sortumaan eilen. Pitää vaan jatkaa niidenkin syömistä vielä.

Puolisoni onneksi lupasi piilottaa lopun suklaalevyn ja myös sukulaisten tulevaisuudessa mahdollisesti tuomat. En usko, että sortuisin niin pahasti, jos en edes tiedä, missä ne suklaat ne ovat. Eräästä asiasta nostan itselleni hattua: En ole onneksi sortunut niin alas, että olisin suklaanhimossani mennyt aukaisemaan salaa lasten joulukalenterit ja syömään niiden sisällöt. Se olisi aika halveksittavaa jopa minulta… Toisaalta, taidan olla jo aika pahassa jamassa, kun tuollainen ajatus edes putkahti päähäni, pitäisiköhän nekin piilottaa… J

SORTUMINEN

Oksettaa ja vihaan itseäni… Sunnuntaisella käynnillään anoppi toi lapsille tarkoitetun Fazerin suklaalevyn ja jouduin piilottamaan sen kaappiin… ja arvaatte varmaan miten sen kanssa sitten kävi L. Olen suunnattoman pettynyt itseeni. Luulin jo päässeeni yli moisista mieliteoista, mutta levy on kummitellut päässäni siitä asti ja nyt, kun sain lapset unille, en enää voinut vastustaa kiusausta. Puolet on syöty ja toinen puoli jäi kummittelemaan vielä, raskinko heittää sen roskiin vai mitä teen sille?

Tämän päivän kalorit ylittyivät sitten huimasti. Ilman suklaata olisin jäänyt alle 1400 kalorin ja siihen pieni urheiluhetki päälle, olisin ollut voiton puolella. Tekisi oikeasti mieli mennä oksentamaan kaikki ällö pois. Otin toki päälle heti Liposinoleita kolme kappaletta, jospa ne oikeasti toimisivat ja estäisivät edes osaa rasvasta imeytymästä. Muuten en kyllä ole omasta mielestäni huomannut tableteilla mitään vaikutusta, vaikka olenkin muistanut syödä niitä säännöllisesti. En usko ostavani niitä lisää niiden loputtua, kyllä se laihtuminen lähtee omasta itsestään eikä purkista.

Ensin ajattelin pitää tämän sortumisen omana tietonani, te pidätte minua varmaan selkärangattomana luuserina... Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että siinä vaiheessa, kun jätän tunnustamatta pahat tekoni, tämä blogi menettää merkityksensä. Joten nyt olen nöyryyttänyt itseäni paljastamalla kaikille, että en hallitse itseäni, ehkä tämä ajatus estää minua ensi kerralla tekemästä näin. Mutta vaikka sorruinkin ja olo on mitä järkyttävin (ei minulle ennen tullut tuon vertaisesta paha olo, joten kai tämäkin on parannusta), niin en aio möyriä itseinhossani kuin tämän illan. Aiemman sortumiseni myötä eräs ystäväni kommentoi, että tähän päivään et voi vaikuttaa mutta huomiseen voit, joten nyt tähtään huomiseen ja syön pelkästään kasviksia ja Lämmin Kuppi-keittoja ja puuron. Otankin saman tien esiin huomisen annokset ja pistän ne näytille, että näen, miten paljon voin syödä. Minun on pystyttävä siihen! Luon silmieni eteen kuvan Eiffel-tornista ja itsestäni uudessa kaunissaa mekossa. Minä pystyn siihen!

Ps. Älkää kuitenkaan kukaan enää ikinä tuoko tänne suklaata, olkaa niin kilttejä!

TOTUUDEN HETKI NRO 2

Aamulla kävin vaa’alla ja se näytti 92,5 kg. Eli viikon pudotus ”vain” puoli kiloa, mutta täytyy ottaa huomioon repsahdukset ja pullan mussutukset. Kun ajattelee kokonaisuutta, niin nythän on kulunut vasta kaksi viikko ja yhteispudotus on 2,5 kiloa, joten vauhti on riittävä Pariisia ajatellen. Tosin päätin, että tällä viikolla on pakko skarpata hieman ja pullat saavat pysyä pakkasessa! Tämän päivän ruokailutkin pysyivät reilussa 1300 kalorissa ja sain jopa hieman urheiltua, vaikka Veeti ei päiväuniaan nukkunutkaan.

Laskin kalenterista, että marraskuun alusta helmikuun alkuun on 13 viikkoa. 15 kilon painonpudotus siinä ajassa tarkoittaa siis 1,15 kilon pudotusta viikossa. Ymmärrän kyllä myöskin sen, että takapakkia voi tulla ja joinakin viikkoina vaaka ei näytäkään pudotusta… mutta sitten voi tulla viikkoja, jolloin se näyttää enemmän pudotusta. En aio murehtia sitä kuitenkaan etukäteen vaan nautin hieman hoikentuneesta olemuksestani. Uskotteko, jos sanon, että uudet ostamani XL-kokoiset hipsterit tuntuvat valuvan koko ajan J, samoin kuin ne iänikuiset mustat collegehousut, joita olen nyt pitänyt kohta vuoden putkeen jalassani, täytyy solmia, että pysyvät päällä. Haaveilen päivästä, kun uskallan kaivaa farkut kaapista ja kokeilla, voinko kumartua ne jalassa sitomaan kengännauhat niin, että voin samalla myös hengittää J.

Tämän päivän ongelma oli se, että sain postissa Elloksen alennuskuvaston, ja siellä oli joitakin kivoja vaatteita, joita teki mieli tilata… Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että EN tilaa, sillä en tarvitse enää isoja kokoja ja pieniä en voi etukäteen tilata, kun en tiedä KUINKA pieni minusta tulee J. Niinpä tyydyin tilaamaan lapsosille vaatteita ja pari joululahjaa. Nyt ajattelen vain niitä kivoja, liian pieniä vaatteita, jotka minulla jo ovat vintillä odottamassa uudelleen löytymistään tammikuussa. Niiden kolmen jätesäkillisen avaaminen tulee olemaan yhtä juhlaa!

TOINEN VIIKKO TAKANA

Tuntuu, kuin tätä olisi tehnyt jo vaikka kuinka kauan, mutta kyllä se vain on vasta 14.päivä takana. Jännittää jo huomenaamu, mitä vaaka mahtaa näyttää, mutta olen luottavaisella mielellä. Johtunee anopin sanoista tänään, kun näimme: ”Kaija, mitä sinun poskille on tapahtunut, kun ne ovat niin kuin lommolla?” Kylläpä piristi mieltä, vaikkeivät ne todellakaan ole lommolla. Anoppi ei edes tiennyt tästä muutoksesta, joten ei hän sanonut sitä pelkkää kohteliaisuuttaan. J

Viikonloppu meni vähän paremmin kuin edellinen, ei ollut ihan mahdottomia mielihaluja. Tosin lauantaina leivoimme pullaa lasten kanssa eikä kukaan tervejärkinen voi vastustaa lämpimän pullan tuoksua sen jälkeen, kun on ensin peuhannut pulkkamäessä ulkona. Niinpä minäkin söin kolme (!!!) lämmintä pullaa kylmän maidon kanssa ja ai että olivat makoisia. Mutta ei huolta, olin varautunut tähän ja syönyt todella vähän aiemmin, joten päivän kalorisaaliiksi tuli vain noin 1600 kaloria. Kiitos vain Annelle, joka oli laittanut linkin kalorilaskurisivulle, sieltä tuntuu löytyvän melko hyvin kaikkea ja olen saanut laskelmani hieman täsmällisemmiksi. Sunnuntaina söin vieläkin vähemmän, kokonaiskalorimäärä jäi alle 1300 kaloria. Muistan sanoneeni, etten aio alkaa kaloreita laskemaan, enkä aiokaan sillä tavalla, että kyttään niitä koko ajan, mutta huomasin hyödylliseksi tämän ruokapäiväkirjan pidon ja kaloreiden merkkaamisen näin aluksi, jotta hahmotan syömäni määrät paremmin.

Tänään yritin piristää itseäni myös muuttamalla hiusteni värin takaisin vaaleaksi. Värjäsin sen aiemmin mahongin väriseksi – ja tulos oli räikeän punainen. Tämän punaisen sitten piilotin tummanruskean alle ja nyt kun olisi pitänyt taas tyviä olla värjäämässä, päätin tehdä värinpoiston, sillä kyllästyin mustiin hiuksiin altaan reunalla (vaaleat ei onneksi erotu niin selvästi). Tulos: pääni on nyt kuin ketunraato J. Jospa se Pariisiin mennessä olisi taas kaunis blondi...Ehkä opin tästä, että en enää leiki hiusväreillä…

Muuten tunnelma on oikein mainio. Olen tyytyväinen itseeni, sillä olen oppinut syömään huomattavasti vähemmän enkä ole enää karkkiaddikti. Ja join jopa sitä vihreää teetäkin. Se ei ollut hyvää, muttei nyt niin kamalan pahaakaan. Sitä siemaillessani mietin, miksi minä sitä yritän opetella juomaan? Ei minulla ennenkään ole ollut mitään tarvetta juoda jotain päivän mittaan. Mutta ehkä se on hyvä tapa, jos tekee joskus kylmän ulkoilupäivän jälkeen jotain lämmintä. Ottaa teetä kaakaon sijaan. Ei siitä ainakaan päivittäistä tapaa tule.

Nyt nukkumaan jotta pääsee heti aamulla taas vaa’alle!

KARKKIPÄIVÄ

Tämä voi kuulostaa nurinkuriselta, koska myönsin lipsuneeni viikolla, mutta koska olin jo sopinut aiemmin itseni kanssa, että pidän yhden karkkipäivän viikossa ja se on samaan aikaan kuin lapsilla, niin pakkohan minun oli ostaa itsellenikin pussi, kun kävimme kaupassa. Jos en olisi ostanut, niin luulenpa, että olisin sitten illalla vain kahminut taas kaikkea mahdollista suuhuni, kun olisin joutunut ensin elämään päivän kieltäymyksessä. Joten ainakin omasta mielestäni karkkipäivä tänään oli perusteltu. Ostin Pandan konvehtipussin, jossa oli seassa myös sellaisia, joista en pidä – ovela keino olla syömättä koko pussia. Nautiskelin lounaan jälkeen muutaman, ja ne olivat todella makeita, en olisikaan voinut syödä enempää. Toisen nautiskeluhetken pidin, kun sain lapset unille, mutten silloinkaan nautiskellut kuin muutaman.

Olen nyt pitänyt kaksi päivää ruokapäiväkirjaa ja laskenut (hieman karkeasti, koska kaikkien aineiden kalorimääriä en löytänyt enkä jaksanut niitä netistä etsiä), että olen syönyt päivittäin noin 1500–1600 kaloria. Taulukon mukaan minun painoiseni naisen pitäisi laihtuakseen syödä enintään 1800 kaloria päivässä, joten sen mukaan minun pitäisi siis olla edelleen tavoitteessani… maanantaina sitten on taas totuuden hetki, jännittää jo nyt J. Lisäksi olen päättänyt alkaa pienentää annoskokoja, kunhan olen päässyt hyvään vauhtiin muuten, joten sittenhän kalorimäärät pienenevät ennestään. Huomaatteko, että olen taas positiivisella päällä!

Kiitos kaikille, jotka ovat tsempanneet minua ja jatkaneet hyvien vinkkien antamista, lisääkin saa lähettää, harkitsen kaikkia vakavasti, vaikken niihin kommentoisikaan mitään. Tahtoisin myös sanoa, ettei se ole normaalia, että meillä on pullalautanen aina tyrkyllä minun kiusakseni, kirjoitukseni voi joskus olla hieman yliampuvaa johtuen varmaan mieliteoista… Aikomukseni on leipoa huomennakin lasten kanssa pullaa, mutta ne menevät pakkaseen, vieraita varten ja miehen eväshetkiä varten, josta niitä otetaan vain silloin tällöin tarjolle. Kun ne ovat pakkasessa, ne unohtuvat helposti, joten niistä ei ole vaaraa. Tosin huomenna, kun leivotaan, on ihan pakko ottaa kylmän maidon kanssa yksi pulla, mutta lupaan vähentää sen muusta. Vaarallisinta minulle ovat kaikki makeat herkut (varsinkin suklaa kaikissa muodoissaan), joita on kaapeissa. En olisi uskonut myöskään, että melkein kuukausi sitten ostamani sipsipussi on vieläkin aukaisematta kaapissa J. Ostin sen tarjouksesta, mutta sitten ei tehnytkään mieli, joten siellä se kellii. Ajattelin jättää sen Veetin kaksivuotissyntymäpäiville. On siis tapahtunut jo huomattavaa parannusta, kun rasvaiset herkut ovat alkaneet jäädä.

Nyt lähden katselemaan elokuvaa ja taidanpa keittää vihdoin sen kupillisen vihreää teetä. Jos se ei maistu, niin kokeilen serkkutytön vinkkiä erikoisteistä, sweet chili kuulostaa aika hyvältä J.

EPÄTOIVOA ILMASSA

Nolottaa… eilen myöhäisillassa sitten sorruin elokuvaa katsellessa niihin Nutrilettin patukoihin ja söin ne molemmat L. Eli ei sittenkään ollut hyvä ajatus tuoda niitä tuonne jemmaan. Jotenkin niitä syödessä selittelin itselleni, että ne ovat terveellisempiä kuin tavallinen suklaa, mikä ei kyllä pidä paikkaansa ainakaan kaloreiden osalta. Koko loppuillan kärsin sitten kauheita omantunnontuskia. Antakaa anteeksi heikolle minälleni. Ainoa keino olla syömättä herkkuja on näköjään, ettei niitä kerta kaikkiaan ole kotona.

Aamun aloitin sitten kevyemmin, join vain Valion mehukeittoa (sitä kevyempää) ison lasillisen ja lounaaksi söin fetasalaatin. Välipalaksi sekoitin rahkaan rasvatonta marjajugurttia ja pari teelusikallista makeutusainetta. Päivälliseksi oli isohko annos makaronilaatikkoa ja lasi maitoa ja loput fetasalaatista. Lapset menivät nukkumaan aikaisin tänään ja sen kunniaksi söin sitten vielä yhden pullan, kun ne nyt kuitenkin ovat kiusanneet minua koko viikon tuossa pöydällä.

Päivän liikunta-annos oli taas Gymstickiä, olen jotenkin hurahtanut siihen, enkä näytä saavan zumbattua ollenkaan. Kepin mukana tuli DVD, jossa oli eritasoisia ohjelmia, ”health”, ”power” ja ”challenge”. Tänään oli vuorossa tuo rankin ja minua huvitti hieman, kun siinä mies teki hauisliikkeitä ja sanoi moneen kertaan, että tämä on rankkaa ja nyt saa irvistää. Minun ei tarvinnut irvistää, liikkeet tuntuivat melko helpoilta, mutta minä irvistelin sitten niissä liikkeissä, joissa piti tehdä vatsaliikkeitä. Kun on kanniskellut 16 kiloista poikaa vuoden niin taitaa hauikset olla ihan suhteellisen hyvässä kunnossa J. Ajattelin, että yritän tehdä viikossa kuusi kertaa nuo ohjelmat, eri ohjelman eri päivinä niin saan erilaista liikuntaa.

Aloitin kirjoittamaan ruokapäiväkirjaa. Paula toi minulle alli-tablettien esitevihkoset vinkkejä antamaan ja siellä oli tällainen valmis ruokapäiväkirja ja taulukko, josta voi laskea päivän kalorit. Ajattelin huvin vuoksi kokeilla. Mittasin myös mittanauhalla mittoja, ihan siltä varalta, että jos vaaka ei näytä muutosta, voin katsoa vielä mittanauhalla, onko mitään tapahtunut. En nyt niitä mittoja tänne kehtaa laittaa, mutta kerron kyllä sitten, kun ne muuttuvat J.

Kaiken kaikkiaan tänään on ollut kuitenkin ilmassa jotain epätoivoon liittyvää. Taas on täytynyt muistuttaa itseään, että ne kilot eivät karise yhdessä yössä, mutta jotenkin olen taas ihan varma, että en pääse sinne Pariisiin sittenkään. Ehkä se johtuu vain siitä, että olen nukkunut tosi huonosti pari yötä. Kokeilenkin tänään mennä nukkumaan paljon aikaisemmin kuin puolilta öin. Muistan lukeneeni, että myös nukkuminen edistää laihtumista. Miten ihanalta se kuulostaakaan J.

LUNTA, LUNTA!

Yöllä se lumimyräkkä sitten iski Keski-Suomeen ja kyllä oli lapset ihmeissään, kun pääsivät ulos. Äiti joutuikin sitten lumitöihin, muuten ei olisi voinut leikkiä pihalla. Päivän treeninä oli siis reilu puoli tuntia raskaan lumen työntelyä silmälasit huurussa ja hiki valuen. Sen jälkeen lapsukaiset pulkkiin istumaan ja vetämään niitä tietä pitkin (menin jopa juoksujalkaa välillä!) ja mäenlaskun jälkeen myös mäkeä ylös. Saatte uskoa, että yhteensä 45 kiloa painoa oli aika hyvä vastus. Kun pääsimme sisälle, söin lounaaksi katkarapukeittoa a la Lämmin Kuppi ja kaksi palaa jälkiuunileipää. Ja ikään kuin tämä lumishow ei olisi riittänyt, temmoin vielä Gymstickiä puolisen tuntia, kun sain pojan unille. Kyllä oli taas mukava fiilis. Sen jälkeen leikittiinkin taas prinsessaa Emman kanssa.

Iltapäivällä piti käydä ruokakaupassa ja siellähän oli sitten täytekakkukahvit tarjolla. Onneksi näissä tarjoiluissa on ne kakkupalat leikattu valmiiksi, jos olisin itse leikannut, niin olisin saattanut jopa sortua hieman isompaan palaan. Oli oikein ihana juustokakku, jonka päällä oli jotain keltaista hedelmää… Emmalle ei kelvannut se keltainen, joten jouduin uhrautumaan ja kaapimaan sen omiin suihini, mutta muuten kakku onneksi maistui (onneksi siksi, että olisin saattanut joutua uhrautumaan senkin suhteen…). Mielestäni olin sen pienen herkkupalan ansainnut lumitöiden jälkeen, ja opinkin siitä yhden asian: pienestäkin palasta voi tulla onnelliseksi, ei tarvitse aina leikata niin isoa kakunpalaa, että koko lautanen peittyy J.

Aasinsillalla pääsen seuraavaan aiheeseen. Kuinkahan moni äiti sortuu siihen ikuiseen äitien virheeseen eli syö lasten jämät? Minä myönnän, että itse olen tehnyt niin tähän asti lähes aina. Ainakin herkkujen kohdalla. Ihan kuin siinä McDonaldsin mainoksessa se isä, joka veteli lastensa annokset loppuun. Mutta tänään teen uuden lupauksen: Enää en sorru syömään lasten jämiä, ne ovat kaikki ylimääräistä. Vaikka onkin aina opetettu, että ruokaa ei saa haaskata, niin nyt meillä menee jämät aina biojätteeseen. Vai pitäisikö hankkia koira, joka söisi ne? Ja sen koiran kanssahan olisi pakko myös mennä lenkille… hmm… Juu, meidän täytyy hankkia koira!

Ai niin, sitä teetä en sitten vielä ehtinyt maistamaan... Voi olla, että jos olisi suklaanmakuista teetä, sitä olisi tullut kokeiltua paljon hanakammin J.

TERAPIAJORINOITA OSA 2

Tänään sain kylään henkilökohtaisen diilerini eli Paulan, joka on työskennellyt apteekissa, ja jonka kanssa keskusteleminen on aina hieman terapeuttista (sen verran kuin se nyt lasten meuhkaamisen yli kuuluu). Paula on kovasti hengessä mukana tässä minun projektissani, ja toi minulle tuliaisiksi vihreää teetä, Nutrilettin patukoita ja Liposinol-tabletteja painonhallintaan. Teetä aion kokeilla tässä joku ilta, vaikka vähän epäilen, että se maistuu, sillä olen aina ollut enemmän kaakao-naisia. Olen kyllä kuullut niin paljon vihreän teen eduista, että aina kannattaa kokeilla. Jos ei maistu niin jätän ne sitten vierasvaraksi Paulan seuraavaa vierailua varten J. Patukat olivat oiva valinta, sillä niillä voin myös tyydyttää suklaanhimoni, jos sellainen iskee ja pienemmällä kalorimäärällä. Niitä on hyvä olla pahan päivän varalle jemmassa.

Liposinol tabletit ovat pakkauksen mukaan ”lääkinnällinen apuväline” joka ”sitoo ravintorasvoja” ja niitä on tarkoitus ottaa jokaisen ruokailun jälkeen kaksi kappaletta ja rasvaisen ruuan jälkeen kolme. En itse olisi mennyt ostamaan näitä tabletteja vaikka harkitsinkin jossain vaiheessa ALLI-tabletteja (mutta joita en sitten halunnutkaan ostaa), mutta koska diilerini nyt sitten toi niitä minulle niin voihan niitä kokeilla. Pitäkää minua nyt koekaniinina, blogistani voitte päätellä myöhemmin, ovatko ne auttaneet. Näinhän ne kai huumemaailmassakin koukuttavat, että antavat ensin ilmaisen näytteen J.

Tämän päivän liikunta on taas jäänyt alle suositusten, mutta lupaan huomenna taas tehdä jotain. Selkäkään ei enää ole niin kipeä. Ruokailukin on mielestäni onnistunut odotusten mukaisesti. Vaikka kylässä olikin vieras, jolle tarjosin pullakahvit, en itse syönyt yhtään pullaa (ja ne pullat on olleet tuossa pöydällä eilisestä lähtien, tänään otin taas uuden satsin sulamaan miehen evääksi yövuoroon). Vaikka pullat ovatkin hyviä, suorastaan ihania, niin olen näköjään kehittänyt jo jonkinlaisen vastustuskyvyn ahmimista kohtaan! Pullasta muistan aina piirrosohjelmasta Pipsa Possu, kohtauksen, jossa isäpossu (jolla on aika valtava maha) sanoo: ”Minulla ei ole iso maha, mutta pulla kyllä maistuu!”. Kerrassaan filosoofista!

TOTUUDEN HETKI NRO 1

Ensimmäinen viikko on sitten takana ja aamulla kävin vaakalla. Fanfaareja ja trumpettien töräyttelyä, kiitos, vaaka näytti 93 kiloa! Viikon pudotus on siis vajaa kaksi kiloa J. Tällä menolla olen Pariisissa jo jouluna.

                          

Sen verran täytynee sanoa, että meillä on todella kehno vaaka, se näyttää joka kerta eri painon. Jos haluaa saada keskiarvon, joutuu käymään vaakalla ainakin kuusi kertaa ja käyttämään taskulaskinta. Minun alkupainonikin vaihteli 94,5 ja 95 kilon välillä ja nyt tänä aamuna painoni vaihteli 92,9 ja 93,3 kilon välillä, joten päätin pistää sitten käyttää tuollaisia mukavia pyöreitä lukuja. Tämä on sentään MINUN blogini ja saan kirjoittaa mitä haluan J. Mutta vakavasti puhuen, tärkeintä on, että suunta on alaspäin! Ja oikeasti kovin vähällä vaivalla, olen oikein motivoitunut tulevasta viikosta.

Tämän päivän liikuntaan kuului kahden tunnin kiipeily/mäen laskeminen/ryömiminen ja konttaaminen mitä erilaisimmissa tunneleissa ja sokkeloissa. Veimme lapset HopLopiin ja Emma vei minua kuin markan hevosta: ”Äiti, en uskalla mennä yksin, tule mukaan!”, ”Äiti, kiipeä minun kanssa!” ja ”Äiti, TULE NYT!”. Eikä äiti vastustellut, päästin sisäisen lapseni irti ja laskin oikein mielelläni mäkeä ja kiipeilin. Ja kyllä siinä hiki tuli. Ainoa huono puoli oli, että käytävät olivat hieman matalia näin pitkälle ihmiselle ja laskeminen putkea pitkin sattui selkään. Pääasia kuitenkin, että lapsilla (ja äidillä) oli hauskaa! Illalla kävin myös lyhyellä lenkillä ystävättäreni kanssa, kun veimme ensin tyttäret omaan jumppaansa. Oli oikein mukava tuulettaa päätä pelkästään aikuisessa seurassa.

Ja uskokaa tai älkää, minulla ei ole enää koko ajan nälkä, niin kuin ennen. Tänään söin aamulla puuron, lounaaksi kinkku-makaronilaatikkoa ja leivän, välipalaksi jugurtin, illalliseksi jauhelihakeittoa ja sämpylän sekä jälkkäriksi YHDEN lakupötkön (voitteko kuvitella!!!???). Mitään muuta en ole syönyt ja kello on jo puoli kymmenen illalla. Voi olla, että katson vielä televisiota ja syön omenan, mutta sekään ei ole niin varmaa. Viime päivinä olen syönyt viimeisen kerran joskus seitsemältä illalla ja sen jälkeen korkeintaan omenan silloin tällöin. Tuo voi olla jonkun mielestä paljon ruokaa, mutta minulle se on todella vähän. Ja tämä päivä oli myös poikkeus, yleensä en syö kahta ”kunnon” ruokaa päivässä, vaan korvaan tuon toisen aterian salaatilla tai Lämmin Kuppi keitolla.

Saa onnitella. J

OHI ON

Siis ensimmäisen viikon viimeinen päivä, ja olo on mitä mainioin. Tulee ihan sellainen tunne, etten voi olla laihtunut, kun ei tämän enempää masenna eikä ole nälkä… Huomenaamulla sitten vaakalle, sittenhän se totuus selviää.

Yhteenvetona ensimmäisestä viikostani voisin todeta, että opettelin olemaan ilman suklaata ja muita herkkuja, söin rutkasti enemmän kasviksia kuin aikaisemmin ja aloin liikkumaan. Ei kai sitä muuta tarvitakaan laihtumiseen. Myönnän, että pari kertaa mielessä on käynyt, että mikseivät tulokset jo näy?? Täytyy oikein muistuttaa itseään, että nyt on nimenomaan kyse elämäntaparemontista eikä pikalaihdutuskuureista.

Huomasin myös, että viikonloput ovat kaikkein vaikeimpia pitää itseään kurissa. Kun toinenkin aikuinen on kotona auttamassa lasten kanssa, jää niitä pieniä hetkiä enemmän, niitä hetkiä, jolloin on helppo mennä kurkistamaan kaappiin löytyisikö sieltä mitään hyvää suuhunpantavaa. Ja nurinkurista kyllä, mutta nyt kun sitä aikaa olisi enemmän esimerkiksi liikkumiseen, tuntuu että vain laiskottaa, eikä saa itsestään mitään irti. Tosin en olisi voinutkaan nyt gymstickailla, kun selkää särkee edelleen… Viikolla, kun on itse kiinni koko ajan lapsissa, oli helpompi pitää itsensä kurissa ja nuhteessa ja pakottaa ottamaan se oma hetki liikunnalle. Mitä tästä voisi päätellä? Ukko töihin viikonlopuiksi, että laihdun! J

Huominen xtravaganzan tutustumiskäynti on peruttu. Koska Jyväskylään on avattu HopLop-telmimisrata lapsille, päätimme viedä heidät sinne. Paikka aukeaa kymmeneltä ja aiomme olla oven takana silloin, koska oletan, että silloin siellä on vähiten muita lapsia eikä tarvitse olla ruuhkassa ja koska sitten Veeti ehtii myös päiväunille tarvittaessa. Ajattelin myös tarkemmin tuota xtravaganzaa, että ehkäpä käynti siellä on turhaa, sillä kuten olen sanonut, kaikki tieto minulla jo on ja ainakin ensimmäinen viikko sujui omasta mielestäni oikein hyvin itseksenikin. Onko mitään järkeä tehdä samaa ja vielä antaa siitä rahaakin jollekin?

Anyway, huomenna on ensimmäisen väliaikatiedotuksen vuoro. Jännittää niin, ettei tee ruokaakaan mieli… J

KUVIA

Tämä kuva on otettu 18 vuotta sitten, kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa. Tavoitteeni ei ole sama paino, laitoinhanpahan kuvan ihan itseni kiusalla tyrkylle, jotta kaikki näkevät, miten paljon niitä kiloja onkaan kertynyt...                                                                                     

Tämä kuva on otettu tänä kesänä, kuten päiväyksestäkin näkee. Huomasin, että minusta on kehittynyt mestarillinen naamioituja kameran edessä, oli todella vaikea löytää kuvaa, jossa olisin näyttänyt todellisen minäni. Aina on ollut joko löysät vaatteet tai lapsi sylissä tai jotain muuta makkaroiden eteen aseteltuna :).

TERAPIAJORINOITA

Tänään ei sitten voinutkaan urheilla, kun alaselkä oli aivan sairaan kipeä! En kyennyt edes kumartumaan. Lienenkö rehkinyt liikaa vai olisiko tämä normaalia, enpä tiedä, kun ei ole tullut paljoa ennen liikuttua… Mutta ehkä tämä tästä vielä helpottaa. Se on hyvä merkki, että pakollisen lepopäivän tultua mieli paloi heilumaan. Kävin kuitenkin ulkona lasten kanssa, ja kuten meillä vieraillut thaimaalainen ystäväni totesi: lasten perässä kulkeminen ja tavaroiden siivoaminen pitkin päivää käy myös liikunnasta J.

Tänään tapahtui myös sortuminen… anteeksi, että petin teidät rakkaat ystäväni, mutta minulla on erittäin pätevä syy: pienimuotoinen parisuhdekriisi ja siitä seurannut surullinen olotila kerta kaikkiaan vaati hieman tummaa suklaata. Enkä saanut lopetettua pariin palaan vaan otin useamman, mutta lupaan pysyä kurissa jatkossa! Tuli nimittäin niin huono omatunto… Oli se kuitenkin vähemmän kuin yleensä.

Löysin myös kuvan itsestäni 14 vuotta sitten ja aion pistää sen erittäin näkyvälle paikalle, jotta muistan mihin olen pyrkimässä. Näytän siinä tavattoman hoikalta, siihen kuvaan on sattunut hyvä kuvakulma, sillä en taatusti ollut niin hoikka kuin kuva antaa ymmärtää. Harmi, kun ei ole skanneria, jotta olisin voinut kuvan liittää tänne.

Tänään saatiin taas luntakin! Ihanaa, kun se nyt vain pysyisi maassa. Lumiukkokin tehtiin, tosin vain 20 cm korkea, mutta ukko kuin ukko J. Nyt tarvittaisiin pysyvää lunta jo, tämä pimeys ja märkyys suorastaan pakottavat heikon luonteen syömään suklaata,argh!

OLISIHAN SE PITÄNYT ARVATA...

…että urheilija ei koskaan näe tervettä päivää. Nyt on sitten pakarat, reidet ja niska kipeänä, kun olen treenaillut sillä gymstickillä. Toisaalta, sehän kertoo myös siitä, että minulla mitä ilmeisimmin on ne lihakset siellä jossain. Gymstick vei siis voiton zumbasta tällä viikolla, se hytkyminen toi kyllä hien pintaan, mutta painoharjoittelu saa hien lisäksi myös lihakset tuntumaan. Ja, ehkä minä vain kuvittelen, (mutta antakaa minun pitää se ajatus) mutta olokin tuntuu heti paljon timmimältä! Kun ohimennen hipaisee itseään jostain kohdasta, niin ihan hämmästyy, miten hoikalta juuri se kohta tuntuu. Tässä on se hyvä puoli, että tätä on pakko saada lisää!

Tänään pidin sitten virallisen mässäilypäivän, koska Emmallakin oli karkkipäivä. En kyllä muista ikinä ennen mässäilypäivän sisältäneen vain kaksi Omar-karkkia, kolme Aakkos-karkkia ja pienen suklaapatukan (siis tosi pienen minun makuuni). Ja sen suklaapatukan jälkeen tuli melkeinpä paha olo, kun se oli NIIN imelä ja hampaaseenkin alkoi sattumaan. Joko se kromi auttaa tai melkein neljän päivän karkkilakko on tehnyt tehtävänsä.

Mässäilypäivään kuului tietysti myös rasvainen herkuttelu. En jaksanut tehdä ruokaa tänään rankan treenini jälkeen, joten tilasin miehelle pitsan ja itselleni kebabin salaatilla. NJAM! Kehtaako tätä myöntääkään, mutta ennen olisin vetänyt samalta istumalta kebabin tuosta vaan ja päälle vielä pitsaa, tai sitten olisimme jakaneet mieheni kanssa, jolloin minun annokseni olisi ollut puolet kebabista ja puolet pitsasta. Ja tähän siis päälle päivän muut ruuat, koska yleensä se pitsa tilattiin aina illalla. Nyt en jaksanut syödä kuin puolet kebabista ja myöhemmin sitten vajaan puolikkaan pitsaa. Ottakaa huomioon, etten syönyt päivän aikana muuta kuin aamulla puuron ja päivällä Lämmin kuppi keiton leivän kera. Annoskokoni ovat siis huomattavasti pienentyneet. Ja plussaa tulee siitäkin, että nyt ne suklaapatukat on onneksi tuhottu kummittelemasta. (Lapset auttoivat.)

Aiemmin tutustuin xtravaganzan sivuihin netissä, kyseessähän on jokin hyvinvointikeskus, joka on jotain Painonvartijat tyyliä, mutta mukana myös enemmän osioita, saa muun muassa oman henkisen valmentajan ja jokaiselle tehdään oma suunnitelmansa laihtua. Jätin silloin yhteystietoni firmalle ja tänään sieltä sitten soitettiin ja sovin tutustumis/haastattelupäivän maanantaille. En usko, että aion olla jäsenenä kovin pitkään (hinta on noin 20 e/viikko), mutta jos se on tosi hyvä juttu ja maanantaina siltä tuntuu, niin voin harkita viikon parin jäsenyyttä. Minua kiinnostaa eniten ohjelmaan kuuluva henkinen valmennus cd, jonka sieltä saa itselleen. Vaikka voisihan noita cd-levyjä löytyä kirjastostakin, en tiedä?

Ja sitten loppukevennys: Facebookistahan se totuus sitten selvisi J: Nyt tiedän mistä jenkkakahvat tulee! Kun olen suihkussa, käytän aina shampoon lopun vartalon pesemiseen. Tänään kuitenkin tajusin, että siinähän on teksti: Lisää paksuutta ja volyymia. Tästä eteenpäin käytän suihkussa vain astianpesuainetta, sillä siinä lukee: Poistaa itsepintaisimman ja piintyneimmänkin rasvan.

ONNISTUMISEN ILOA

Olkaa ylpeitä minusta, ystäväni! Kävin kaupassa, enkä ostanut yhtään herkkua, ei edes tehnyt mieli J! Etsin itselleni jotain naposteltavaa pähkinä/rusinahyllystä, mutta niissä oli liikaa kaloreita (vaikken aikonutkaan kaloreita laskea, niin kiinnitän tietenkin sen verranhuomiota niihin, etten nyt ihan kaikkea suuhuni enää työnnä…), joten ostin valkosipulin makuisia ruisnappeja. Maistoin niitä joskus kesällä, ja ne olivat oikein makoisia, uskokaa pois. Niitä ei kuitenkaan tee mieli mättää kilokaupalla, joten uskoisin, että saan mässäilyn tarpeeni tyydytettyä niillä. Ja rahkalla. Ostin rahkaa ja maustettua (rasvatonta) jugurttia, joista aion kokeilla sekoittaa itselleni makean herkun. Toivottavasti se sitten maistuu. Vielä en ole tuntenut tarvetta kumpaankaan herkkuun, mistä olen yllättynyt.

Kommenteissa minulle ehdotettiin karkkipäivää, ja siitä olin jo itsekin päättänyt pitää kiinni. Suon viikossa yhden herkuttelupäivän itselleni, sillä tiedän, ettei minusta ole totaalikieltäytyjäksi. Mutta yritän sinäkin päivänä pysyä kohtuuden rajoissa. Tästä tulikin mieleeni sen suggestoterapeutin sanat, hän kertoi, että joku hänen asiakkaansa, joka ahmi suklaalevyn päivässä, oli toivonut itselleen sellaista suklaastoppia, että hän söisi vain yhden rivin ja jättäisi loput toiseen päivään. Kuulostaisi mahtavalta, jos pystyisi sellaiseen, mutta kuten terapeuttikin sanoi, se vaatii rautaista itsekuria, jota ei sormia napsauttamalla voi toiselle antaa. Nostan hattua niille ihmisille, jotka pystyvät siihen!

Päivän liikunta-annos oli gymstickiä, kesto noin puoli tuntia, mutta tuntui kyllä lihaksissa. Ja hikikin tuli, tosin ei niin kova kuin eilisessä heilumisessa. Emma innostui kovasti myös, ja halusi kokeilla hauiskääntöä J. Minun pieni bodarini.

Tunnen siis onnistumisen iloa jo neljännen päivän jälkeen. Joku voisi sanoa, ettei vielä kannata iloita, mutta älköön sanoko sitä minulle ääneen. Olen ylpeä itsestäni, että suoriuduin kaupasta ilman ylimääräisiä ostoksia ja iloinen siitä, että olen saanut aloitettua liikumisen. Olen myös pystynyt olemaan jo kolme päivää ilman karkkia, ja se on minulle suuri saavutus! Vaakalle en ole vielä astunut, sillä pelkään, että se mitä näen siellä, masentaa minut. Astun vaakalle vasta maanantaina, ja toivon, että se näyttäisi edes pikkuisen vähemmän. Ei pidä harrastaa liikaa liikuntaa, sillä lihakset painavat, ja vaaka saattaakin näyttää enemmän kuin alussa, hah!

Toivottavasti viikonloppuna käy joku kummitus pelottelemassa oven takana, niin pääsen niistä patukoista eroon. Eihän niitä nyt hyvänen aika voi roskiin heittää… J

ZUMBAA!

Tänään sitten sain vihdoin potkittua itseni liikkeelle. Ostin keväällä zumba-dvd:n ja sain silloin hytkyteltyäkin sen tahtiin, mutta sitten tuli niin kuuma kesä, ettei minkäänlaista liikuntaa voinut edes ajatella. Ainoat ajatukseni päässäni kesällä olivat jäätelö, mansikkajäätelö, päärynäjäätelö ja kinuskijäätelö. 4-vuotias Emma-tyttäreni kyseli minulta jo alkusyksystä, että ”äiti, miksi et ole zumbannut pitkään aikaan?”. Ja kukas muu minua tänään kannustikaan sitten tanssimaan kuin rakas pieni tyttäreni. Kun hän näki, että otin levyn esiin, hän etsi omat jumppatossunsa jalkaan ja alkoi hyppiä mukana. Täytyy sanoa, että on ne latinot vaan notkeita, ei taivu savolainen nainen ihan joka asentoon saati pysy perässä liikkeissä, kun yhtä aikaa pitäisi heiluttaa käsiä eri suuntiin ja astella ties minkä salsan tahtiin ja vielä hetkuttaa lanteita… Parhaani yritin ja näytin luultavasti (valas)kalalta sätkimässä kuivalla maalla, mutta pääasia että tuli hiki. Kun nyt pysyn lujana ja teen saman kolmesti viikossa, niin eiköhän se jotain vaikuta. Kaikki riippuu tietysti pikkuherrasta, suostuuko tämä menemään päiväunille siksi aikaa J.

Hikijumpan jälkeen jaoin omenan pienen tsemppaajani kanssa ja jatkoin prinsessaleikkiä. Emma oli Ruusunen ja minä Lumikki ja väistelimme ilkeiden noitien ansoja. Emma on hyvin tiedonhaluinen tyttö ja kyselee todella paljon asioita ja kun tilasin aikoinani zumbalevyn, hän kysyi tietysti, miksi? En ole hänen kuullensa puhunut laihduttamisesta vaan syömisestä terveemmin. Perustelin dvd:n oston sillä, että äidin pitää alkaa liikkumaan enemmän, jotta jaksaisin leikkiä sitten enemmän hänen kanssaan. Ilmeisesti tämä oli hyvä perustelu, sillä vaikka Emma onkin hyvin vaativa äidin ja tyttären välisestä kahdenkeskisestä ajasta, jopa niin paljon, etten saisi edes vessassa käydä silloin, kun leikitään, niin tähän zumbailuun hän minut päästää ja malttaa touhuta omiaan sen ajan.

Minulla on myös gymstick, noin kolme vuotta sitten hankittu. Gymstick on pitkä sauva, jonka molemmissa päissä on kumilenkit, jotka sitten tarvittaessa laitetaan jalan alle, jotta voi käyttää omaa painoaan tehostamaan liikkeitä. Tykkäsin sillä jumpata joskus silloin ammoisina aikoina, kun sen ostin, mutta lasten syntymän myötä sekin jäi, enhän nyt voinut huitoa pienessä tilassa jollain kepillä, kun pieniä varomattomia ihmisiä on lähellä… mutta aion kaivaa senkin naftaliinista ja yrittää tehdä sillä liikkeitä vuoropäivin zumban kanssa. Silloinhan minulla on sekä aerobista liikuntaa että anaerobista. Helppoa kuin heinänteko tämä liikunnanlisääminen, mitähän minä oikein olen valittanut aiemmin J?

Suklaa on kummitellut tänäänkin mielessä, muttei läheskään niin paljon kuin eilen. Olen jo ylpeä itsestäni: kaksi kokonaista päivää ilman suklaata tai muutakaan makeaa. Taas syötiin aamulla yhdessä puuroa, päivällä kaksi lämmintä ateriaa ja illalla fetasalaattia. Sekä äsken taas omenan. Ja nyt ei enää edes himota se suklaapatukka tuolta kaapista, vaikka kyllä se mielessä käy aina silloin tällöin. Kenellekähän minä ne syöttäisin sieltä, ettei ne kummittelisi enää?

Seuraava haasteeni on keksiä jotain sormin naposteltavaa, terveellistä ja mahdollisimman vähäkalorista herkutteluhetkiä varten. Porkkana/kurkkutikut yms. olisivat kyllä terveellisiä, mutta rehellisesti sanottuna, kenen mielestä ne ovat herkkuja? Ehkä silloin tällöin ne ovat, mutta en minä ainakaan voi huijata itseäni niillä kuin silloin tällöin. Ja kauhistuttaa huominen, kun pitäisi käydä taas ruokakaupassa… miten pääsen sortumatta karkkihyllyjen ohi? Pitäkää peukkuja J

DAY TWO

Aamu alkoi loistavasti! Piti ensimmäisenä päästä nettiin katsomaan, mitä ihmiset olivat mieltä tästä blogista. Ja olisihan minun pitänyt tietää, että te ystävät olette kullanarvoisia J Kiitos kaikista kommenteista ja kannustuksista sekä tänne että sähköpostiin. Koko päivän ne suklaapatukat ovat huudelleet tuolta kaapista, mutta sain vaiennettua niiden äänen ajattelemalla teitä. Nyt en enää huijaa pelkästään itseäni herkuttelemalla salaa vaan myös teitä, ja se onkin rankempi juttu. Herkuttelut saavat siis luvan loppua! Kuulitteko suklaat??!! (ne huutelevat vieläkin, pahus…)

Sain hyviä vinkkejäkin, joista toki olin tietoinen itsekin, mutta pariin on pakko vastata täälläkin. Ensinnäkin ettei hiilihydraatteja ennen nukkumaanmenoa… se ei taida onnistua, sillä tänäänkin oli hirveät himot juuri äsken ja tyydytin ne parilla ruispalalla, joissa oli pelkkää juustoa päällä (mikrossa käytettyinä, njam njam). En minä voi syödä pelkkää salaattia illalla L Karppaaminen oli ihanaa, kun siinä sai syödä mansikoita kermavaahdolla iltapalaksi ja silti laihtui… Toinen vinkki oli rahka iltapalana. Mutta Vilma, tarkoittiko se pelkkää rahkaa ja ananasta vai saako laittaa kermavaahtoa ja makeutusainetta, kun se ei pelkkänä rahkana maistu minun suussani? Ja vielä kertauksena: En siis aio olla laihiksella, joka loppuu helmikuuhun, vaan tarkoitus on nyt muuttaa tämän naisen ruokavalio sellaiseksi, että kesällä menen bikinit päällä rannalle lasten kanssa. Ja seuraavana kesänä myös. Ja seuraavana…

Aloitin myös kromin syömisen, se on joskus aiemmin auttanut makeanhimoon, joten toivon, että se auttaisi nytkin. Päätin, että jos ei parin viikon sisällä tapahdu selvää muutosta, teen jotain radikaalia. Nimittäin otin yhteyttä erääseen suggestoterapiaa pitävään naiseen, joka oli todella kannustava ja asiansa tunteva. Hän neuvoi puhelimessakin jo kovasti, mutta jos en niiden vinkkien avulla onnistu, niin tarjolla olisi istunto, jossa ensin terapiamuotoisesti käydään läpi syyt syömiseen ja mietitään mielialat jne ja sen jälkeen olisi vuorossa syvärentoutus, jonka aikana hän lausuisi minulle voimalauseeni. Saisin mukaani vielä samaan hintaan cd-levyn, jota kuuntelisin nukkumaan mennessä ja tämän kaiken tarkoituksena on saada alitajuntani toimimaan minun kanssani eikä minua vastaan. Mieheni mielestä tuo kaikki on hölynpölyä, mutta minä uskon siihen, olen kuullut tapauksista, joissa on laitettu suklaastoppi tai tupakkastoppi ihmiselle. Ja ainakin sitä kannattaisi yrittää, jos ei itse muuten onnistu. Suklaaseen uppoaa moninkertainen määrä rahaa siihen verrattuna.

Mutta se on siis vuorossa vasta parin viikon päästä, jos tarvis. Tänään onnistuin syömään suht terveellisesti, puuroa aamulla ja iltapäivällä, yksi lämmin ruoka, joka oli isohko annos, mutta annoskoot pienennän seuraavaksi, ensin haluan eroon herkuista. Sekä ruisleivät äskettäin. Ja nyt ei enää tee sitä suklaatakaan mieli, JEE J Tämä kirjoittaminen on näköjään minun juttuni, käsillä on muuta touhua niin ei tarvitse työntää suklaata suuhun. Harmi kun olen ihan surkea käsitöissä, nyt saisi aikaan joululahjaksi villasukan jos toisenkin… Ja kävin jopa pienellä kävelylenkillä lasten kanssa!

Mietin, että laittaisin esille kuvan itsestäni ennen tätä painonnousua, kuvan nykyisestä minusta ja sitten kaikki saisivat jännätä kolmatta kuvaa, mahdunko niiden kahden kuvan väliin. En halua olla langanlaiha mallinukke vartaloltani (vaikka ei sekään paha tietenkään olisi), mutta haluan, että voin kumartua sitomaan kengännauhat ilman, että pitää puhista ja pidättää henkeä, haluan, että napani näkyisi (EI EI, älkää pelätkö, en aio napapaitoja ruveta käyttämään, tarkoitin ihan itselleni näkyisi J), haluan, että näytän nätiltä noissa vaatteissa, joita kaappini pullistelevat. Ennen kaikkea, haluan jaksaa enemmän ja olla terveempi ja pirteämpi!