…sujui ihan mukavasti anoppilassa. Omat eväät olivat fiksu veto, sillä tarjolla oli mustikkapiirakkaa, grillimakkaraa ja kaikkea muutakin hyvää. Otin ennen syöntiä wrapin, joten ei tehnyt niin paljon mieli enää herkullista mustikkapiirakkaa ja makkarakin jäi yhteen kappaleeseen normaalin kahden sijasta. Join myös mustikkasoppaa illalla, jotta ei tullut mielitekoja, mutta olihan syöminen muuten hieman raskaampaa kuin kotosalla. Kotiin tullessa oltiin kaikki väsyneitä matkanteosta ja koska kotona ei ollut mitään valmista tarjolla, mies ehdotti Hesburgeria. Olisin tietysti voinut ottaa vaikkapa salaatin, mutta eihän minusta sellaiseen ole, joten otin kerrosaterian. Hieman nyt hirvittää vaakalle meno huomenaamulla, mutta pitää vain ottaa alkuviikko sitäkin kevyemmin.
Positiivista on se, että reissuun lähtiessä puin ylleni sellaisen paidan, joka ei ole ollut aikoihin päälläni ja hameen, joka ei ole sopinut pitkään aikaan kiinni asti J. Eli edistymistä on siis tapahtunut. Pitäisi vain muistaa, että se tapahtuu pikkuhiljaa. Jotenkin aina laihdutuskuurille ruvetessa sitä odottaa ihmettä, että kilot putoaisivat nopeasti parissa yössä kuin ihmeen kautta. Ja kun niin ei tapahdukaan, on heti valmis luovuttamaan, ajattelemaan, ettei minusta ole tähän! Mutta nyt kun ajattelen näitä kolmea viikkoa, ei minulla todellakaan ole ollut kovin vaikeata. Olen syönyt melko hyvin, olen herkutellut välillä sekä suklaalla että kebabilla ja silti edistymistä on tapahtunut. Se hyvä puoli näin runsaassa ylipainossa on, että putoamista tapahtuu vaikka söisikin enemmän kuin esimerkiksi sellainen, jonka pitäisi laihtua vain 5 kiloa… Saa nähdä, miten minun käy sitten, kun pudotettavaa on vähemmän… Mutta en ajattele sitä nyt vaan sen aika on sitten helmikuussa, kun painan enää 80 kiloa ja pudotettavaa on vielä 10 kiloa ennen kesää J. Eli sen jälkeen, kun olen käynyt Pariisissa nauttimassa ihanasta kevään tulosta ja ottamassa blogiini kuvia sieltä J.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti