sunnuntai 14. marraskuuta 2010

TOINEN VIIKKO TAKANA

Tuntuu, kuin tätä olisi tehnyt jo vaikka kuinka kauan, mutta kyllä se vain on vasta 14.päivä takana. Jännittää jo huomenaamu, mitä vaaka mahtaa näyttää, mutta olen luottavaisella mielellä. Johtunee anopin sanoista tänään, kun näimme: ”Kaija, mitä sinun poskille on tapahtunut, kun ne ovat niin kuin lommolla?” Kylläpä piristi mieltä, vaikkeivät ne todellakaan ole lommolla. Anoppi ei edes tiennyt tästä muutoksesta, joten ei hän sanonut sitä pelkkää kohteliaisuuttaan. J

Viikonloppu meni vähän paremmin kuin edellinen, ei ollut ihan mahdottomia mielihaluja. Tosin lauantaina leivoimme pullaa lasten kanssa eikä kukaan tervejärkinen voi vastustaa lämpimän pullan tuoksua sen jälkeen, kun on ensin peuhannut pulkkamäessä ulkona. Niinpä minäkin söin kolme (!!!) lämmintä pullaa kylmän maidon kanssa ja ai että olivat makoisia. Mutta ei huolta, olin varautunut tähän ja syönyt todella vähän aiemmin, joten päivän kalorisaaliiksi tuli vain noin 1600 kaloria. Kiitos vain Annelle, joka oli laittanut linkin kalorilaskurisivulle, sieltä tuntuu löytyvän melko hyvin kaikkea ja olen saanut laskelmani hieman täsmällisemmiksi. Sunnuntaina söin vieläkin vähemmän, kokonaiskalorimäärä jäi alle 1300 kaloria. Muistan sanoneeni, etten aio alkaa kaloreita laskemaan, enkä aiokaan sillä tavalla, että kyttään niitä koko ajan, mutta huomasin hyödylliseksi tämän ruokapäiväkirjan pidon ja kaloreiden merkkaamisen näin aluksi, jotta hahmotan syömäni määrät paremmin.

Tänään yritin piristää itseäni myös muuttamalla hiusteni värin takaisin vaaleaksi. Värjäsin sen aiemmin mahongin väriseksi – ja tulos oli räikeän punainen. Tämän punaisen sitten piilotin tummanruskean alle ja nyt kun olisi pitänyt taas tyviä olla värjäämässä, päätin tehdä värinpoiston, sillä kyllästyin mustiin hiuksiin altaan reunalla (vaaleat ei onneksi erotu niin selvästi). Tulos: pääni on nyt kuin ketunraato J. Jospa se Pariisiin mennessä olisi taas kaunis blondi...Ehkä opin tästä, että en enää leiki hiusväreillä…

Muuten tunnelma on oikein mainio. Olen tyytyväinen itseeni, sillä olen oppinut syömään huomattavasti vähemmän enkä ole enää karkkiaddikti. Ja join jopa sitä vihreää teetäkin. Se ei ollut hyvää, muttei nyt niin kamalan pahaakaan. Sitä siemaillessani mietin, miksi minä sitä yritän opetella juomaan? Ei minulla ennenkään ole ollut mitään tarvetta juoda jotain päivän mittaan. Mutta ehkä se on hyvä tapa, jos tekee joskus kylmän ulkoilupäivän jälkeen jotain lämmintä. Ottaa teetä kaakaon sijaan. Ei siitä ainakaan päivittäistä tapaa tule.

Nyt nukkumaan jotta pääsee heti aamulla taas vaa’alle!

2 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa! Toivottavasti huomen aamuna iloinen yllätys!

    VastaaPoista
  2. Vihreä tee on super terveellistä mutta jos siitä ei todellakaan tykkää niin sitten ei. kaikki ei sovi kaikille. myös hapankaali on superterveellistä, muttaaaaahhhh....jätän sen kuitenkin niille, jotka siitä tykkäävät ;)
    Teuvo

    VastaaPoista