Aamu alkoi surkeasti… Tytär oli yskinyt koko yön ja poika itkenyt ja huoli molemmista oli suuri. Tyttö olikin aamulla kuumeinen, joten piti varata aika lääkärille ja korvatulehdushan sieltä löytyi. Poika ei onneksi vielä ole sairastunut, jospa pysyisikin terveenä nyt. Ehkä hän itkeskeli väsymystään, kun ei ole nukkunut nyt viikkoon päikkäreitään! Olen joka päivä vienyt hänet sänkyynsä siksi aikaa, että olen ehtinyt gymstickailla ja hakenut sitten pois. Kohta hän ei suostu siellä olemaan tätä puolituntistakaan, mitenkäs sitten liikutaan?
Noh, kunhan olin saanut tärkeimmät asiat hoidettua, kipusin viimein jännittyneenä vaa’alle… ja se näytti jälleen pienempää lukemaa J. Viime viikon pudotus oli vähemmän kuin aiempien viikkojen, vain vajaa kilo, mutta nyt kokonaislukema on siis 91,7 kg! En muista, milloin lukema olisi viimeksi ollut alle 92 kiloa… Raskausaikojen alussa 2005 ja 2008 paino kyllä tippui pahoinvoinnin takia jopa 86 kiloon, mutta ilman maha-asukkia se ei ole ollut alle 92 kilon varmaan kuuteen vuoteen! Olen siis ylpeä itsestäni ja nyt innostuin uudestaan ihan tosissaan yrittämään J. Jos tuo paino tuntui huikealta niin miltä mahtaakaan tuntua, kun luku alkaakin kahdeksikolla! J
Tämän päivän aterioinnit pysyivät taas hyvin aisoissa, kalorit jäivät alle 1300. Aamulla ja illalla söin kaurapuuroa mustikka-mansikkasopan kanssa, lounaaksi wrappeja ja päivälliseksi muusia ja kananfileetä. Terveyskeskus käynnin jälkeen kävin lasten kanssa lähikaupassa ja ostimme hyvin menneen käynnin kunniaksi Suku-Lakut. Lasten nukutuksen jälkeen oli hieman nälkäinen olo, ja söin vielä yhden wrapin. Tein niihin oman sekoituksen täytteeksi: salaattia, kurkkua, vähän sinappikurkkusalaattia ja kananrintaa. Sitten rullalle ja puoliksi ja laskin että puolikkaan kalorimääräksi tuli 90 kaloria, ei paha ollenkaan, mutta ehkä keksin vielä jotain, millä saan pudotettua tuotakin määrää.
Eilen illalla kaivelin erään lempipyjamistani kaapista. Siihen kuuluu vaaleanpunainen paita, jossa kissa ja koira halaavat toisiaan (sarjakuvasta Kamut). Nelivuotias tyttäreni katseli sitä ja kysyi sitten: ”Äiti, kun tuo yökkäri käy sulle pieneksi, niin saanko minä sen sitten?” Vastasin, että saat toki, kultaseni. Itsekseni ajattelin, että toivottavasti se ei enää ikinä käy minulle pieneksi vaan isoksi J.
Luulisi, että tuollainen maltillinen pudotusvauhti on parempi siinä mielessä, että ehkä ne kilot ei niin helposti pyri sitten tulemaan takaisin. Ihana tuo pyjamajuttu! :)
VastaaPoista