TAHDON TALVIUNILLE!

Tämä päivä olikin oikea unelmapäivä laihtujalle. Kokonaiskalorit jäivät alle 1300 ja päälle rankempi Gymstick-harjoittelu. Eikä oikeastaan edes tehnyt tiukkaa. Söin aamupuuron, lounaaksi salaatin ja pari itse tehtyä lihapullaa, välipalaksi ulkoilu jälkeen ihanan pussikeiton ja päivälliseksi ison annoksen salaattia ja taas pari lihapullaa. Tein myös kupillisen porkkana- , kurkku- ja ruisleipätikkuja sekä hieman kermaviilidippiä ja mussutin ne lasten kanssa iltapalaksi. Lapsillekin näytti maistuvan oikein hyvin J. Vielä ennen nukutushommia yksi rahka, johon olin sekoittanut rasvatonta jogurttia.

Minulle tuli kyllä nälkä taas, kun molemmat lapset olivat nukahtaneet, mutta minun oli pakko kieltäytyä, koska aamulla joudun menemään verikokeeseen, jossa pitää olla 12 tuntia syömättä. Eli kun on todella pakko, niin näköjään onnistuu minultakin. Jäin siis Emman viereen nukkumaan hetkeksi ja siitä sainkin loistavan ajatuksen: Olisi ihanaa olla karhu! Saisin vetäytyä peittojen alle lämpimään ja vain nukkua, nukkua… Nukkuisin nälän ja suklaanhimon ohitse ja helmikuussa heräisin hoikkana ja hehkeänä, valmiina Pariisiin! Nyt pitäisi löytää se hyvä haltijatar jostain ja pistää toivetta kehiin J.

Sain ihanaa palautetta eilisestä sortumisestani, kiitos ystäväni, jotka jaksatte kannustaa! Se on minulle tärkeää! Päätin, että tämän viikon karkkipäivä on peruttu sortumisen johdosta, teen sille päivälle vaikka tupla-annoksen dipattavaa. Ja huolestuneille tiedoksi, etten suinkaan aio yksipuolistaa ruokavaliotani pelkäksi pussikeitto-puurovalioksi, en siihen pystyisi ikinä, mutta yritän pitää edes silloin tällöin sellaisen päivän, jolloin söisin vain niitä (ja salaattia tai vihanneksia tietysti), se keventäisi viikkoani. Ja minulla on käytössä myös Omega ja monivitamiinipillerit. Kromitablettien syönti oli jäänyt, kun kuvittelin jo olevani himojeni herra, joten ehkä sekin sai minut osaltaan sortumaan eilen. Pitää vaan jatkaa niidenkin syömistä vielä.

Puolisoni onneksi lupasi piilottaa lopun suklaalevyn ja myös sukulaisten tulevaisuudessa mahdollisesti tuomat. En usko, että sortuisin niin pahasti, jos en edes tiedä, missä ne suklaat ne ovat. Eräästä asiasta nostan itselleni hattua: En ole onneksi sortunut niin alas, että olisin suklaanhimossani mennyt aukaisemaan salaa lasten joulukalenterit ja syömään niiden sisällöt. Se olisi aika halveksittavaa jopa minulta… Toisaalta, taidan olla jo aika pahassa jamassa, kun tuollainen ajatus edes putkahti päähäni, pitäisiköhän nekin piilottaa… J