perjantai 5. marraskuuta 2010

OLISIHAN SE PITÄNYT ARVATA...

…että urheilija ei koskaan näe tervettä päivää. Nyt on sitten pakarat, reidet ja niska kipeänä, kun olen treenaillut sillä gymstickillä. Toisaalta, sehän kertoo myös siitä, että minulla mitä ilmeisimmin on ne lihakset siellä jossain. Gymstick vei siis voiton zumbasta tällä viikolla, se hytkyminen toi kyllä hien pintaan, mutta painoharjoittelu saa hien lisäksi myös lihakset tuntumaan. Ja, ehkä minä vain kuvittelen, (mutta antakaa minun pitää se ajatus) mutta olokin tuntuu heti paljon timmimältä! Kun ohimennen hipaisee itseään jostain kohdasta, niin ihan hämmästyy, miten hoikalta juuri se kohta tuntuu. Tässä on se hyvä puoli, että tätä on pakko saada lisää!

Tänään pidin sitten virallisen mässäilypäivän, koska Emmallakin oli karkkipäivä. En kyllä muista ikinä ennen mässäilypäivän sisältäneen vain kaksi Omar-karkkia, kolme Aakkos-karkkia ja pienen suklaapatukan (siis tosi pienen minun makuuni). Ja sen suklaapatukan jälkeen tuli melkeinpä paha olo, kun se oli NIIN imelä ja hampaaseenkin alkoi sattumaan. Joko se kromi auttaa tai melkein neljän päivän karkkilakko on tehnyt tehtävänsä.

Mässäilypäivään kuului tietysti myös rasvainen herkuttelu. En jaksanut tehdä ruokaa tänään rankan treenini jälkeen, joten tilasin miehelle pitsan ja itselleni kebabin salaatilla. NJAM! Kehtaako tätä myöntääkään, mutta ennen olisin vetänyt samalta istumalta kebabin tuosta vaan ja päälle vielä pitsaa, tai sitten olisimme jakaneet mieheni kanssa, jolloin minun annokseni olisi ollut puolet kebabista ja puolet pitsasta. Ja tähän siis päälle päivän muut ruuat, koska yleensä se pitsa tilattiin aina illalla. Nyt en jaksanut syödä kuin puolet kebabista ja myöhemmin sitten vajaan puolikkaan pitsaa. Ottakaa huomioon, etten syönyt päivän aikana muuta kuin aamulla puuron ja päivällä Lämmin kuppi keiton leivän kera. Annoskokoni ovat siis huomattavasti pienentyneet. Ja plussaa tulee siitäkin, että nyt ne suklaapatukat on onneksi tuhottu kummittelemasta. (Lapset auttoivat.)

Aiemmin tutustuin xtravaganzan sivuihin netissä, kyseessähän on jokin hyvinvointikeskus, joka on jotain Painonvartijat tyyliä, mutta mukana myös enemmän osioita, saa muun muassa oman henkisen valmentajan ja jokaiselle tehdään oma suunnitelmansa laihtua. Jätin silloin yhteystietoni firmalle ja tänään sieltä sitten soitettiin ja sovin tutustumis/haastattelupäivän maanantaille. En usko, että aion olla jäsenenä kovin pitkään (hinta on noin 20 e/viikko), mutta jos se on tosi hyvä juttu ja maanantaina siltä tuntuu, niin voin harkita viikon parin jäsenyyttä. Minua kiinnostaa eniten ohjelmaan kuuluva henkinen valmennus cd, jonka sieltä saa itselleen. Vaikka voisihan noita cd-levyjä löytyä kirjastostakin, en tiedä?

Ja sitten loppukevennys: Facebookistahan se totuus sitten selvisi J: Nyt tiedän mistä jenkkakahvat tulee! Kun olen suihkussa, käytän aina shampoon lopun vartalon pesemiseen. Tänään kuitenkin tajusin, että siinähän on teksti: Lisää paksuutta ja volyymia. Tästä eteenpäin käytän suihkussa vain astianpesuainetta, sillä siinä lukee: Poistaa itsepintaisimman ja piintyneimmänkin rasvan.

4 kommenttia:

  1. Lihastreenin jälkeen heti joku palautumisjuoma tai -patukka, niin ei oo seuraavana päivänä esteitä uudelle treenille :) Keep up the good work!

    VastaaPoista
  2. Auttaako se patukka siihen, ettei säre jokaikistä lihasta sitten? :)

    VastaaPoista
  3. Kunnon alkulämmittely ennen treeniä ja hyvä venyttely muutama tunti treenin jälkeen ovat parhaimpia palautumskeinoja. Jos alat tekeen lihastreeniä kylmillä lihaksilla niin ne kipeytyy paljon enemmän ja venyttely muutama tunti treenin jälkeen palauttaa. Tuloksia ei synny ilman työtä. Palautusjuomat ja patukat ovat rahastusta. Okei, jos haluat maksaa palutumisjuomasta 3 euroa ja jättää lämmittelyt ja venytykset pois, ja kuvitella että sait saman vaikutuksen patukalla niin ok, oma valinta. Hyvä terveellinen ruoka palauttaa yhtä hyvin. Noissa tuotteissa on erittäin hyvät katteet kaupalle ja valmistajille. Teuvo

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä Teuvon kanssa mitä tulee palautusjuomiin ja -patukoihin. Perinteiset & luonnolliset konstit vaan kehiin! Nämä ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaisia asioita.

    VastaaPoista