perjantai 31. joulukuuta 2010

UUDENVUODENAATTO

Kiitos tsempistä, jota sain kahden edellisen kirjoituksen perusteella! Tulin itsekin siihen tulokseen, että tämä masennus on nyt vain tilapäistä ja keskityn parhaani mukaan pitämään painon nykyisellään, kunnes pääsen täältä murheen suosta ylös. Eilen illalla en edes kehdannut kirjoittaa tänne, olin niin väsynyt kaikkeen… ja pahinta oli, että sorruin sitten siihen sipsipussin loppuun, mikä synttäreiltä oli jäänyt. Löhösin sohvalla kuin ennen vanhaan telkkaria tuijottaen ja sipsejä kitaan tunkien, kuin en olisi ruokaa nähnyt aikoihin L. Oikein masensi itseäkin. Liekö sitten johtunut kyseisestä ahmimisesta vai jostain muusta, mutta yöllä heräsin todella pahaan oloon ja kolmen aikaan sitten istuin vessassa tunnin verran vatsataudin kourissa. Ja viiden aikaan uudestaan. Sain oksennuskohtauksista sen verran pontta ponnistuksiini, ettei todellakaan tehnyt tänään mieli mässätä enää! Söinkin suht terveellisesti jo, ei ollut perinteisiä perunasalaattia ja nakkejakaan tarjolla vaan lounaaksi karjalanpaistia perunoiden kera ja illemmalla tortilloja.

Ostin torstain kauppareissulla niitä kromitabletteja, mutta löysin muutakin. Ostin CLA:ta, jonka tarkoitus on rasva-aineenvaihdunnan tehostaminen sekä Green Tea-tabletteja, jotka lupaavat tehostaa rasvanpolttoa ja kiinteytymistä. TIEDÄN TIEDÄN! Ei se laihtuminen sieltä purkista tule, enkä odotakaan noiden tuovan sitä ihmelaihtumista, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla niitä huvikseni, tuskin niistä ainakaan haittaa on. Ja olen aika varma, että juuri nuo CLA ja vihreä tee ovat niitä, joista jotain hyötyä voi olla. Ensi ajattelin TONALIN:ia, kun sitä niin kovasti mainostetaan (Mikko Kivinen ja Janne Kataja ainakin), mutta kun googletin Tonalinin käyttäjien kokemuksia, eräässä viestiketjussa mainostettiin, että löytyy myös halvempi vaihtoehto (eli juuri tuo CLA, jonka ostin). En ollut ennen tajunnut, että Tonalin on vain CLA:ta. Käyttäjien kokemukset tuosta Tonalinista (CLA:sta) olivat melko positiivisia, tosin aika moni mainitsi, että samaan aikaan pitäisi syödä myös Omega 3:sta, jotta saa parhaimman tehon irti. (Sitäkin minulta löytyy J ). Ja nimenomaan tuo CLA tehostaa sitä rasvanpolttoa, kun harrastaa liikuntaa, eli pakko on saada nyt itsensä liikkeelle! Ajattelin yrittää panostaa siihen, että kävisin ainakin kaksi kertaa viikossa lenkillä tuon pelkän lihasharjoittelun sijasta, jota nyt olen tehnyt. Silloin saisin sitä aerobistakin liikuntaa. Mies saa luvan vahtia sillä aikaa lapsia.

Löysin samalla kauppareissulla toisesta alennusmyynnistä myös oikean talvitakin tällä kertaa. Se oli kokoa 44, mutta uskoisin sen olevan melko sopiva ensi talvenakin, vaikka laihtuisin. Mukaan tuli myös tosi lämpimän tuntuiset toppahousut. Kokeilin niitä ja ne menivät kyllä jalkaan ja kiinnikin, mutta ne jalassa on mahdotonta tehdä mitään. Näin sain siis uuden vertailukohteen edistymiselleni. Tavoitteena on, että voin helmikuussa viimeistään lähteä ne jalassa ulos lumeen peuhaamaan lasten kanssa J.

Eli uusi vuosi alkaa pillereitä popsien (yhteensä siis pakollisen vatsalääkkeen lisäksi viittä eri tabua, kappalemääräisesti 12 kappaletta päivässä). Luulisi siinä syömisen jäävän vähemmälle, kun maha on täynnä kaikkea muuta! J Ja uuden vuoden lupaukseni on siis alkaa käymään myös lenkillä.

Hyvää Uutta Vuotta 2011 kaikille!

2 kommenttia:

  1. Oikein kevyttä Uutta Vuotta! Pääsin pitkästä aikaa nettiin seuraamaan projektiasi, luota vaan mittanauhaan! Itse söin treeniaikana CLA:ta ja selluliitti karisi reisistä kun jaksoi kesällä paahtaa.

    VastaaPoista
  2. Jos jumittaa niin kannatta tosiaan lisätä liikuntaa se on ehdoton siinä aineenvaihdunnan nopeuttamisessa. Mun kroppa on ainaki semmonen että pelkällä ruokavaliolla ei juri tuloksia synny. Eli koeta lisätä tosiaankin aerobista liikuntaa.
    Teuvo

    VastaaPoista