tiistai 21. joulukuuta 2010

TAAS KIPEÄNÄ

Aamulla heräsin taas kurkku kipeänä L. Toivon, ettei tässä nyt enempää sairastuttaisi, viime jouluna olimme koko perhe mahataudin kourissa, eikä maistunut jouluruuat saati raikunut joululaulut! Toisaalta, mikä voisi olla laihtujan kannalta parempi vaihtoehto jouluherkkujen aikaan?

Sain eiliseen epätoivooni lohdutusta ystäviltäni, mässypäivän hiilihydraatit kuulemma varastoituvat nesteenä kehoon ja sen takia mittanauha näytti ”liian paljon”. Tilanne rauhoittuu ilmeisesti parissa päivässä, joten itseäni rauhoittaakseni aion mitata loppuviikosta strategiset mittani uudestaan. Tämä kuulostaa järkeenkäyvältä, sillä aikaisemminhan olen käyttänyt mittanauhaa juuri ennen mässypäivää, nyt heti sen jälkeen. Pidän itselleni peukkuja, ja toivon, että asia on juuri näin J.

Välttääkseni mahdolliset jouluruuhkat ruokakaupassa, kävin jouluruokaostoksilla lasten kanssa jo tänään. Alkoi oikein huvittaa itseänikin, kun lasten nahistellessa kaupassa uhkailin heitä koko matkan maitohyllylle. ”Jos tuo ei lopu, ei joulupukki tule!”, ”Nyt lopetatte, tai ei tule lahjoja!” Ja ”Ihan tosi, en ota teitä ikinä kauppaan mukaan enää!”. Huomasin vanhemman pariskunnan seuraavan sananvaihtoa maitohyllyllä ja oli pakko oikein puuskahtaa ääneen, että on se kumma, kun ei mikään uhkailu tehoa J. He tarjoutuivat ottamaan tyttäreni omiin kärryihinsä, mutta en minä hänestä kuitenkaan luopuisi ikinä!

Mukaan kaupasta lähti ihana joulukinkku, porkkana- ja lanttulaatikkoa, rosollia ja graavilohta… Nuo eivät kuulosta kovin lihottavilta ja vaikka ne sitä olisivatkin, niin elämäntaparemonttini pitää tauon 24.-26. joulukuuta ja keskityn viettämään lämpöistä joulua perheeni kanssa, herkutellen välillä. Ja kyllä, aion myös syventyä ainakin hetkeksi ihanaan kirjaan peiton alla maistellen jotain suussa sulavaa. Jostain kuulemani vanha viisaus sen kiteyttää: Ei se lihota, mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä, vaan se, mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä!

Pariisissa asuvan ystäväni kanssa olemme jo kehitelleet keväälle mahtavaa muuttumisleikkiä: blogiin julkaistaan hieno kuvakavalkadi, jossa on pari ennen-kuvaa ja sitten useampia otoksia uudesta Kaijasta Pariisissa. Käyn ehkä kampaajalla, ostan jotain uutta vaatetta ja poseeraan baskeri päässä keväisen Eiffel-tornin juurella J. Ihana tavoite, johon on matkaa enää kaksi perunasäkillistä J.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti