torstai 16. joulukuuta 2010

VIHDOINKIN ULKOILUA

On ollut niin kamalan kylmät kelit, ettei ole päässyt lasten kanssa ulos… tai sitten pikkuiset ovat olleet sairaina. Laskin, ettei olla vissiin päästy kolmeen viikkoon pihalle, mutta nyt sitten vihdoin mentiin, kun olivat terveitä ja pakkastakin vain 8 astetta! Olipa mukava laskea pulkkamäkeä ja kahlata lumessa, vaikka pojan nenä alkoikin sitten heti vuotaa L, toivottavasti ei nyt sairastu heti uudestaan!

Huomenna onkin taas kakun tekemistä, viralliset 2-vuotispäivät ovat lauantaina. Yleensä teen kaksi isoa kakkua, että varmasti riittää kaikille, mutta niistä on aina jäänyt sen verran reilusti, että tällä kertaa teen hieman pienemmät. Eipähän tarvitse sitten montaa päivää itse niitä mussuttaa, kun ei raski pois heittää. Tytär piirsi tänään dinosauruksen kuvan, jonka aion siirtää sokerimassaan tehtynä kakun päälle, pistän sitten kuvan tänne, jos tulee hieno, tuleepahan tästäkin blogista sitten kunnon blogi, kun on ruokakuvia J.

Nyt, kun olen oppinut dvd:n avulla tekemään gymstick-liikkeitä, olen pistänyt telkkariin elokuvan pyörimään samaan aikaan, kun jumppaan. Siinä tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ehdin katsoa vähän elokuvia (huom! pikakelauksella!) ja tulee jumpattua hieman pitempään, että saa nähdä koko ohjelman loppuun asti. Ainoa ongelma, ettei voi ihan kaikkea katsoa samalla, kun tyttö on lähistöllä, kauhuleffat ja suolenpätkät pitää katsoa toiste.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti