maanantai 21. helmikuuta 2011

TOTUUDEN HETKI

Ensin ajattelin skipata punnituksen tänään, sillä aikaa on enää neljä päivää, mutta kävin sitten kuitenkin vaakalla. Vaaka oli hieman häilyväinen tänään, sillä se heitteli eri lukuja koko ajan, vaihdellen puolitoista kiloa J. En päässyt yhteisymmärrykseen tuloksesta, joten jätin sen sitten kokonaan. Mutta sanotaanko näin, että edistystä oli edelleen tapahtunut hieman… Kirjoitan sitten perjantain blogissa tulokset tännekin.
Samalla kirjoitan urakkani ensimmäisen puoliskon loppumisen kunniaksi kaiken, mitä olen saavuttanut ja mitä en, ja mitä olen oppinut. Lauantaina suuntaan kohti Pariisia ja vietän siellä rentouttavan irtioton hyvän ystävän kera. Ja kunhan palaan sieltä, urakka jatkuu. Silloin uudet tavoitteet ja uudet aikarajat. Toiveena esiintyä kesällä bikineissä J.

1 kommentti:

  1. Hienoa, että olet päättänyt jatkaa urakkaa myös Pariisin jälkeen! :-) Täällä pää raksuttaa ja hyviä reittejä ja ohjelmaa hiotaan. :-)

    VastaaPoista