maanantai 7. helmikuuta 2011

TOTUUDEN HETKI

Vaa’alle vain heti aamusta. Viime maanantaihin verrattuna pudotusta oli tullut kilo! Lukema nyt siis 87,2 kg. Jouduin taas käymään useamman kerran, sillä vaakamme heitteli joka kerta eri lukua, yhdessä vaiheessa jopa 86,7, josta innostuneena meinasin lopettaa sille nousemisen saman tien J Mutta tuo 87,2 on siis luku, joka tuli näkyviin eniten. Tiukahko dieettini siis tepsi, vaikka tulikin syötyä viikon mittaan muutama lakupötkö ja hieman herkuteltua viikonloppuna J. Mittasin myös vyötärönympäryksen ja viime maanantaista on lähtenyt 3 senttiä! Nyt ollaan jo reippaasti alle satasen lukemissa! Kohta uskaltanen kokeilla niitä uusia sinisiä toppahousujakin, josko ne jalassa pääsisi rakentamaan lumilinnaa lasten kanssa…

Viikonlopulta jäi kalkkunapaistia ja kasviksia niin paljon, että tämän päivän pussikeiton sijaan söin kaksi kertaa lihaa ja kasviksia. Aamupuuronkin korvasin kaakaolla ja sämpylällä (kurkku on taas kipeä L), ja heti huomasin päivän mittaan himoitsevani herkkuja. On se vaan kumma, miten se puuro vaikuttaa, sitä en jaksa lakata ihmettelemästä! Mutta edellisviikon ohjeilla mennään tämäkin viikko, tuloksista jos mistä saa voimia jatkaa! Ja oikeasti, mitä jaksamista siinä edes on? En nähnyt kertaakaan viime viikolla nälkää ja jopa herkuttelinkin, ainoa jaksaminen on tuolla korvien välissä, kun saisi sieltä ne ajatukset pois!

Sain eilisen rahka-valitukseni jälkeen hyvältä kuulostavia ohjeita rahkan syöntiin. Sokeria en tosin ala lisäämään, se on ehdoton ei, mutta makeutusainetta olen lisännytkin jo… ehkä en tarpeeksi, kun en ole saanut uppoamaan J. Mutta se sorbetti kuulosti makoisalta, pitääkin kokeilla vielä noilla lopuilla jääkaapissa seisovilla rahkoilla sitä, vaikkei kesä vielä olekaan J.

1 kommentti:

  1. Très bien! Mut nyt ei enää oteta riskejä, eli ei enää yhtään aamupuurotonta aamua!!! Hyviksihavatuista konsteista ei kannata luopua, edes päiväksi! Tsempppppppiiiiii!

    VastaaPoista